Kulutanko vai säästänkö?

Hannu Makkonen
Rehtori
Lohjan Kaupunginvaluutettu
Lohjan kaupunginhallituksen varajäsen
Vasemmistoliiton Lohjan osaston puheenjohtaja

Olen ristiriitaisten tuntemuksien vallassa. Tiedän, että jatkuvaan kasvuun ja kuluttamisen lisäämiseen tulisi saada järkevät rajat. Olisi löydettävä tasapainoinen elämänmuoto, joka takaisi hyvän elämän myös tuleville sukupolville. Vaan mitä nyt tapahtuukaan! Laman iskiessä taas kerran, minuun kohdistetaan paineita. Sinä, jolla on vakaa työpaikka tai olet muuten taloudellisesti kohtuullisessa tilanteessa, kuluta!

Kierrä kauppakeskuksissa, kerää ostoskassiisi kaikkea mahdollista. Osta, vaikka et tarvitsisikaan! Käytä autoasi, osta vaikkapa uusi, jos vanhasi on jäänyt hieman vanhanmalliseksi. Näinhän meitä nyt kannustetaan tekemään. Ja jopa syyllistetään, jos tämä meno ei maistu!

Mitä ihmettä maan hallituksessa nyt ajatellaan. Eikö vihreä ministeri Cronberg nyt haluakaan enää kestävää tai ympäristöä kunnioittavaa kehitystä. Vaikeuksien tullessa ollaan valmiita painostamaan kansalaisia kuluttamisen lisäämiseen. Milloin sitten kuluttamista, turhien ostosten tekemistä, ajan kuluttamista kauppakeskuksissa, voidaan rajoittaa. Milloin on sellainen aika, että jatkuvaan talouskasvuun perustuva ajattelutapa ja yhteiskunnan kehitys voitaisiin muuttaa?

Minuun ei tehoa vihreä kaksinaismoraali. En aio kierrellä kauppakeskuksissa vaikka se laman tappaisikin. En halua ostaa mitään, mitä en tarvitse. Haluan nauttia elämästäni aivan muilla keinoilla. Kalastelen, liikun, nautin luonnosta! Jos taloutemme siitä romahtaa, sitten niin vain käy!

Lohjalla on viime vuosina saatu nähdä kaupallisten alueiden jättikasvu. Tietysti kansalaisilla pitää olla paikkoja, joista voi hankkia niitä tuotteita, mitä kulloinkin tarvitsee. Olemme kuitenkin tilanteessa, jossa liiketiloista alkaa olla ylitarjontaa. Ei kai elämämme voi perustua kaupassa asiointiin. Tavitsemme Lohjalle myös muunlaisia työpaikkoja. Eivät kaikki yrityksemme voi olla kauppoja, ja työpaikkarakenteen tulisikin olla monipuolinen. Vauhtisokeus on iskenyt nyt pahemman kerran!

Tuntuu, että yhteiskunnassamme ei saada rajoja aikaiseksi. Ihmetellään lasten ja nuorten pahoinvointia. Toinen käsi yritää korjata tilannetta, toisella kädellä vannotaan vapauden nimiin. Alkoholia tulee olla vapaasti saatavilla, osa nuorista kulkekoon olutkassien kanssa. Sähköisissä viestimissä saa olla toinen toistaan idioottimaisempia ohjelmia, pelejä, suoranaista törkyä. Talouskasvummehan vaatii kuitenkin vapautta, kuluttamista. Se on toisarvoinen asia, kuinka ihminen voi kaiken keskellä!

Olemme sokeita sille kehitykselle mitä nyt on tapahtuu. Eikä mitään todellista muutosta ole tapahtumassa, kaikkihan perustuu kuitenkin jatkuvan kasvun ajattelulle.

Taitaa parempi olla loppujen lopuksi kuitenkin optimisti ja nauttia jokaisesta päivästä ja löytää tasapainoinen mielenrauha. Se lienee kaikkein tärkeintä.

Hannu Makkonen

Vasemmistoliiton Lohjan osaston puheenjohtaja

Kaupunginvaltuutettu