Eurooppalainen raha ja verotus

Hannu Makkonen

Suomi on saattanut itsensä liemeen. Maksamme laskua, johon olemme täysin syyttömiä. Lasku tulee yhteisen EU:n perussopimuksen ja yhteisvaluutta euron kautta.

Olemme samassa veneessä kohti tuntemattomia vesiä sellaisten maiden kanssa, jotka eivät kykene hoitamaan asioitaan. Näiden maiden nimet me tiedämme nyt, mutta emme tiedä montako veneen keikuttajaa ja vipin pyytäjää on vielä tulossa.

Olen matkaillut viime vuosina Euroopan pääkaupungeissa ja Ateenaan satuin juuri viimevuotisten mellakoiden aikaan. Eihän siinä mitään, että protestoidaan ja osoitetaan mieltä. Niin minäkin tekisin, jos tilanne olisi sama.

Minua vaan hämmästytti se, että Ateenassa oikeastaan ikinä en saanut kuittia kun tein toimintoja, jotka vaativat euroja. Toisin sanoen kaikki meni harmaalle taloudelle. Tämä koski hotellia, taksia ja niin edelleen...

Kuinka ihmeessä he voivat saada asiansa kuntoon, jos yhteiskunta ei saa kerättyä varoja koulujen, teiden, sairaaloiden jne. hoitoon.

Mekö sen holtittomuuden maksamme? Maksammeko myös Irlannin huonon talouden pidon. Maksammeko me siitä, että he ovat alhaisella yritysverotuksella houkutelleet yrityksiä ja kupla on nyt puhjennut?

Suomi on nyt vastuullisena takaamassa lainoja maille, jotka eivät koskaan eurokriteerejä ole täyttäneetkään. Ja lainaa ilman vakuuksia. Tällainen ei käsittääkseni olisi mahdollista oikeassa elämässä. Sitä paitsi tästä kaikesta ovat hyötyneet ne tahot, joilla varmasti on jo voita leivän päällä!

Suomen talous tulee saattaa tasapainoon veropohjaa laajentamalla.

Maan hallitus sanoo tämän kaiken olevan maamme etujen mukaista. Näinhän asia ei voi olla. Olemme loputtomassa suossa. Lainojen myöntäminen päättyy siihen, että joko osa euromaista erotetaan omaksi ryhmäkseen tai koko euro kaatuu. Samassa koko EU on vaarassa. Siinä ohessa olemme hölmöilleet veronmaksajien rahoja toisten maiden tukemiseen.

Kreikka on muuten hyvä esimerkki siitä kuinka käy, jos harmaa talous rehottaa. Toivottavasti Suomen eduskunta pystyy viimeistään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen tosissaan puuttumaan harmaan talouden kiemuroihin.

Seuraavat vaalit ovat hyvinvointi- ja verovaalit. Meillä Suomessa on syntynyt n. 10 miljardin euron budjettivaje. Vajetta ei saa hoitaa palkkaveroja korottamalla eikä tekemällä menoleikkauksia. Suomen talous tulee saattaa tasapainoon veropohjaa laajentamalla. Varallisuusvero tulee palauttaa, pääomatulojen verotus tulee saattaa progressiiviseksi ja pieni pörssiverokin on paikallaan. Harmaa talous pitää saada kuriin. Sieltä saamme tuloja ja talouselämämme pyörii kestävällä pohjalla.

Menoleikkaukset kun kohdistuvat tietysti niihin, jotka eniten tukea tarvitsevat.

Hyvinvointivaltiomme on saanut jo monta iskua ja sen tulevaisuus on vaakalaudalla. Nyt tarvitaan päättäjiä, jotka pystyvät rohkeasti puuttumaan peliin ja kääntämään kehityksen toiseen suuntaan.