Budjettisirkus

 

Maan hallitus on antanut ensi vuoden budjettiesityksensä. Prosessi sai jälleen kerran hieman koomisia piirteitä. Tällä kertaa huomio asetettiin Pohjanmaan radan perusparannushankkeeseen.

Kovaa julkista vääntöä käytiin rahoituksesta: Alunperin rahaa oli jaossa 5 miljoona euroa. Ja sillä rahallahan ei homma olisi hoitunut, rahaa tarvittaisiin vähintään 30 miljoonaa euroa. Mutta kas kummaa, pääministeri ja koko hallitus pelasti tilanteen ja suuren julkisuuden myötä rahaa löytyikin tarvittavat 30 miljoonaa.

Mutta, mutta, koska tämä ratasirkus nostettiin julkisuuteen, pystyttiin kaikessa rauhassa päättämään isoista asioista. Mittasuhteiltaan aivan toista luokkaa on asejärjestelmien nykyaikaistamiseen käytettävä raha.

Kyseessä on asejärjestelmien yhteensovittaminen Nato-järjestelmien kanssa. Ja rahaa tähän tarvitaan 1,5 miljardia euroa. Eikö tästäkin olisi voinut järjestää keskustelua ja arvioida tilannetta julkisesti?

Maassamme on ihmisiä, joilla on aivan oikeasti hätä. Tällaisia ryhmiä ovat etenkin pieneläkkeensaajat, yksinhuoltajat ja työttömät. Kyllä eläkkeellä tai työtulolla pitäisi Suomessa pystyä tulemaan toimeen. Budjettiesityksen mukaan tätä ongelmaa ei kuitenkaan vieläkään hoideta. On aivan varmaa, että tällaisella toimettomuudella hyvinvoivassa Suomessa köyhyys ja syrjäytyminen lisääntyy.

Suomessa ollaan siirtymässä kohti tasaverotusta.

Mikä sitten neuvoksi? Parhaita keinoja asian hoitamiseksi olisi verotuksen painopisteen muuttaminen: Osinko- ja pääomatuloja pitäisi verottaa progressiivisesti. Varallisuusvero tulisi palauttaa. Pörssin arvopaperikauppa tulisi saattaa verotuksen piiriin. Myös ylisuuria eläkkeitä tulisi leikata säätämällä eläkekatto.

Mitä näillä kertyneillä varoilla tulisi tehdä? Ainakin seuraavaa: Kunnallisverotuksen perusvähennys korotetaan 300 euroon ja asteittain niin, että alle 10000 euron vuositulot olisivat verottomia. Lapsilisiä korotetaan 15 euroa. Poistetaan lapsilisän toimeentulotukea vähentävä vaikutus. Työllistämistoimiin, etenkin nuorison, osoitetaan lisää rahaa. Pienimpiä eläkkeitä korotetaan.

Hallitus toimii kuitenkin aivan päinvastoin. Sen toimenpitein ollaan siirtymässä kohti tasaverotusta.

Se tarkoittaa sitä, että hyvätuloisten tulovero on keventynyt, mutta kunnallisvero, arvonlisävero ja kiinteistövero kasvavat. Nämä verot ottavat suhteellisesti enemmän pienituloisilta kuin suurituloisilta. Ei siis hyvältä näytä!

Olen mielenkiinnolla seurannut Ruotsin vaalikeskustelua. Siellä keskustellaan vaalien alla aivan oikeista yhteiskunnallisista asioista. Puolueet, myös pienet, saavat tasapuolisesti julkisuutta ja sanottua asiansa, ja näistä linjauksista keskustellaan jopa iltapäivälehtiä myöten...ja äänestysprosentti huitelee 80 korvilla.

Meillä Suomessa keskustelua ja julkisuutta hallitsevat Matti Vanhasen naisystävät tai uuden pääministerin vaatetus. Ehkäpä sentään tulevat eduskuntavaalit muuttavat poliittista julkisuutta talven mittaan asiapitoisempaan suuntaan.

 

http://hannumakkonen.net/