HANKE, KONSULTTI, PROJEKTI, SEMINAARI, TYÖRYHMÄ
Nyt kesähelteillä on aika muistella menneen talven touhuja. Olen työni ja poliittisen harrastukseni sekä muidenkin yhteyksieni mukana saanut nauttia taas talven mittaan erinäisistä hankkeista, projekteista ja seminaareista. Niitähän meillä Suomen maassa riittää.Oikeastaan on mahdotonta edes muistaa kaikkia hankkeita ja projekteja, joissa on tullut oltua suoranaisesti mukana tai vain tullut seurattua asian etenemistä osallisena.
Kyllä ihmisen elämässä tietysti hankkeita ja projekteja pitää olla! Tuntuu kuitenkin välillä, että jossakin Suomen virastojen kätköissä on joku ihmisjärjen ylittävä toimikunta joka suoltaa ilmoille äärettömän määrän erilaisia hankkeita, projekteja ja seminaareja. Sitten toinen toimikunta keksii näitä hankkeita varten seminaareja, toimikuntia ja työryhmiä.
Olisihan se hirveää olla töissä virastossa, eikä olisikaan tekemistä; kaikki sujuisikin hyvin ja innovatiivisesti. No, jotta töitä ja touhua saa aikaiseksi, on syytä keksiä hanke! Hankkeen pohjaksi perustetaan työryhmiä ja niin asia lähtee edistymään! Järjestetään seminaareja ja perustetaan lisää työryhmiä ja toimikuntia. Ja ei muuta kun pari konsulttia asialle, niin saadaan ulkopuolista asiantuntija-apua. Näin kaikille riittää töitä!
On totta, että projekteja ja hankkeitakin tarvitaan. On varmasti isoja ja tärkeitä asioita, joita on syytä selvittää ja pohtia tarkkaan. Voi olla, että joskus konsultistakin on apua. Useimmiten kuitenkin käy niin, että kovalla tohinalla aikaansaatu hanke kuolee omia aikojaan. Samoin on useimmiten seminaarien laita. Viisaat ja tärkeät ihmiset kokoontuvat yhteen seminaarin merkeissä, mutta lopulliset aikaansaannokset lähentelevät nollatasoa. Onpahan kuitenkin nähty tuttuja ja päästy seminaariin!
Liekö sitten parempi yrittää löytää näistä turhista hankkeista, projekteista, seminaareista ja työryhmistä jotain hyvää. Ehkäpä maamme kansantuote kasvaa, kuten kaiken ihmisen tekemän työn mukana? Vakavasti ajateltuna jatkuvien seminaarien ja työryhmien perustaminen on aikamoista resurssien tuhlausta . Myöskin asiantuntijoiden ja konsulttien palkkaaminen asioiden selvittämiseen tuntuu usein älyttömältä ja ylimitoitetulta.
Jos se ihmisjärjelle käsittämätön virasto, joka näitä seminaariaiheita ja työryhmäesityksiä tehtailee, on olemassa, esitän sille pyynnön. Ensi talvena turhia seminaareja, hankkeita ja projekteja vähennetään 50%. Sen jälkeen katsotaan vieläkö elämä pysyy raiteillaan. Jos näin kävisi, johtopäätökset olisivat selvät. Eikä johtopäätösten tekemiseen tarvita konsultteja eikä työryhmiä!
Olin kesäkuun LOST-lautakunnan kokouksessa. Kannatin esitystä, jonka mukaan jokainen saisi halutessaan palvelua lähimmältä terveysasemalta. Pohjana oli valtuuston tekemä päätös marraskuulta, jonka mukaan tämän olisi pitänyt toteutua jo 1.1. 2010 alkaen. Valitettavasti päätösesityksemme ei toteutunut , vaan hävisimme äänestyksen jälkeen 8-6. Näin tämä tärkeä palvelun parannusesitys ei toteutunut.
Hannu Makkonen
Vasemmistoliiton Lohjan osaston puheenjohtaja
Kaupunginvaltuutettu
Kotisivu: http://www.hannumakkonen.net/