Kuin silloin ennen…

Monkolassa oli kesän aikana siivottu kaappeja ja syksyn ensimmäisen kaupunginhallituksen kokouksen yhteydessä olikin halukkaille jaossa Lohja-kirjallisuutta vuosien takaa. Itselleni tarttui matkaan Lohjan kaupungin ja kunnan yhteinen kuvateos nuoruuteni vuosilta, vuodelta-81. Tuskin maltoin odottaa kotiin asti että pääsin kirjaa selaamaan. Syy suureen lukuintooni löytynee kotiseuturakkaudesta sekä orastavasta viidenkympinkriisistä. Myös se että Lohjalla eletään muutoksen aikoja, on mitä ilmeisimmin herättänyt minussa jonkinasteisen nostalgian kaipuun.

Teoksen kuvat on kerätty aikoinaan lohjalaisille järjestetyn valokuvakilpailun kautta, tämä on mielestäni aivan loistava idea ja sitä voisi hyvin hyödyntää myös seuraavaa teosta tehtäessä,  kirjasta kun löytyy aivan uskomattoman kauniita kuvia Lohjalta. Kuten Torsti Salonen kirjan esipuheessa toteaa, kirjan tarkoituksena on ollut välittää värikäs ja monipuolinen kuva siitä kuinka lohjalaiset ovat vuosisatoja rakentaneet kotiseutuaan hyödyntäen oman paikkakuntansa voimavaroja ja ainakin minua kuvat puhuttelivat.

Kolmekymmentä vuotta sitten oli helppoa olla lohjalainen, ei tarvinnut mennä merta edemmäs kalaan eikä ostoksille, melkein kaikki elämiseen tarvittava kun tehtiin täällä. Ensiksi rakennettiin perheelle talo ja tietysti Lohjalla tuotetuista rakennusmateriaaleista. Kun talo oli saatu valmiiksi, niin seuraavaksi hankittiin olohuonetta koristamaan komea kotimainen televisio, lohjalaista huippuosaamista tietysti sekin. Myös monet elintarvikkeet tuotettiin lähellä, esimerkiksi lohjalaisilla maitotiloilla. Maitoa ei kuskattu rajan taakse jalostettavaksi, vaan Etelän maitokunnan meijeriin Lohjan asemalle. Silloin elettiin ilmeisen hyviä aikoja ja Lohjalla valmistetut tavarat olivat tunnettuja ympäri maailman. Työtä, toimeentuloa ja uskoa tulevaisuuteen riitti.  

Jos lohjalaista teollisuutta on vuosien kuluessa ravistanut tsunamin lailla muutoksen tuulet, niin Lohjan keskustan ja sen lähialueiden kehittämisessä ei ole käynyt kuin pienen pieni tuulenvire. Keskustan liikehuoneistoissa ovat vaihtuneet lähinnä mainoskyltit ja ikkunateippaukset, muuten kaikki on ”kuin silloin ennen”. Kaupungintalo, Lohjantähti, Prisma ja pääkirjasto ovat liki ainoita keskustan katukuvaa muokanneita rakennuksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Katukuva on kuitenkin muuttunut radikaalisti, siitä ovat pitäneet huolta nelipyöräiset. Autojen määrä lohjalaisessa katukuvassa on lisääntynyt huimasti, joten ei ole ihme että Lohjalla pysäköinnistä riittää keskusteltavaa kun kylillä kohdataan. Silloin ennen, hyvään aikaan, keskustaan uskaltautui pyörällä, nykyisen liikenteen seassa pyöräily on kaikkea muuta kuin mukavaa hyötyliikuntaa.

Monen monta suunnitelmaa ja arkkitehtikilpailua keskustan kehittämiseksi on allekirjoittanutkin vuosien varrella nähnyt. On suunniteltu ja kilpailtu milloin Sokoksen korttelin, Hiidensalmen, Aurlahden tai Porlan rakentamisesta ja kehittämisestä. Toteuttamisen asteelle yksikään näistä suunnitelmista ei ole vielä päätynyt. Työtunteja ja vero euroja niihin on kulunut vuosien varrella kuitenkin kiitettävästi, joten on todella helppoa allekirjoittaa toimittaja Nurmilaakson kolumnin otsikko mätäkuun jutusta kun hän pohti Aurlahteen suunniteltua rantakeskusta ja sen toteutumista. Lohjalla kaiken takana ei suinkaan ole nainen vaan ”ikuisesti” keskeneräinen osayleiskaava.

Kirjaa selatessa oli varsin yllättävää huomata että suurimman muutoksen näiden vuosien aikana oli kokenut entisen Lohjan kunnan keskustaajama. Virkkalan raitti näyttää nyt tyystin erilaiselta kuin 30 vuotta sitten, enkä nyt tarkoita niitä surullisen kuuluisia tietöitä, ne kun ansaitsevat ihan oma juttunsa. Jään odottamaan tulevia historiikkeja, niiden ilmestyessä toivoisin että Aurlahdessa on rantakeskus ja Virkkalassa viimeisen päälle komeat tiet. Se minkälaiset rajat Lohjan ympärillä silloin on jää nähtäväksi ja nekin ansaitsevat aikanaan oman kirjoituksensa.