Jo joutui armas aika

Se on kohta taasen suvivirren ja todistuksien aika. Ainakin omat koululaiseni ovat jo suunnanneet ajatuksensa kaivattuun kesälomaan. Täytyy myöntää, että siintää tuleva kesäloma jo minunkin mielessäni. Ennen lomaa on kuitenkin vielä jaksettava punnertaa muutamia viikkoja, koululaisten opintojen parissa, minun työssä ja iltaisin Monkolan kokoushuoneissa.

Yhtä varmasti kuin kouluissa lauletaan keväisin suvivirsi, niin Monkolan kokoushuoneissa väännetään kättä kouluasioista. Tämä alkaa olla jo kovin tuttu kuvio.

Viime keväänä pohdittiin Nummentaustan ja Neitsytlinnan koulun oppilaiden siirtämistä Liikuntalinnan tiloihin. Näin jälkeenpäin olen todella tyytyväinen kaupunginhallituksen ratkaisuun puhaltaa siirtopeli poikki. Päätös korvata Nummentaustan koulun vanhat tilat kesän aikana uusilla tilaelementeillä oli mielestäni hyvä ratkaisu. Olen vakuuttunut että tämä ratkaisu oli paras myös pienten koululaisten ja heidän vanhempiensa näkökulmasta.

Tänä keväänä eri lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa on jälleen palloteltu Nummentaustan koulu- ja päiväkotiratkaisuja. Opetuslautakunta on esittänyt kokonaisratkaisua, jossa sekä päiväkodin että opetuksen tarpeet ratkaistaan rakentamalla Ojaniittuun uudet tilat sekä päiväkodille että koululle. Hintaa tälle kokonaisratkaisulle on kerrottu tulevan noin 12 miljoonaa.

Siitä, että Nummentaustan päiväkoti- ja kouluratkaisut on tehtävä, ja vieläpä pikaisesti, ei varmasti liene lohjalaisten päättäjienkään keskuudessa erimielisyyttä. Se, miten ratkaisut halutaan toteuttaa ja millä aikataululla, onkin sitten jo ihan toinen juttu. Siitä ei yksimielistä päätöstä tule syntymään edes valtuustossa.

Pitkin vuotta on tullut huolestuttavia viestejä lohjalaisista kouluista sisäilmaongelmista ja tilanahtaudesta. Ojamolla tilanne on riistäytynyt käsistä ja on suorastaan katastrofaalinen. Kun samaa viestiä tulee myös päivähoidosta ja esiopetuksesta, ei voi kuin huokaisten todeta, että sivistyspuolen investointitarpeet tulevat olemaan huimia tulevina vuosina.

Koulut ja päiväkodit ovat päässeet korjausten puutteessa rapistumaan, emme myöskään ole pystyneet vastaamaan tilatarpeisiin, joten nyt meillä on käsissä tikittävä aikapommi, jonka turvallinen laukaiseminen tulee maksamaan lohjalaisille pahimmassa tapauksessa kymmeniä miljoonia.

Kun jaossa on pelkkää niukkuutta, ja investointitarpeita on lukuisia mm. vanhuspuolella, niin priorisointia joudutaan tekemään todella rankalla kädellä.

En laittaisi kaikki munia samaan koriin, ja lähtisi rakentamaan uutta opetus- ja päiväkotiyksikköä Ojaniittuun, koska kiireellisiä investointitarpeita on myös muualla.

Mielestäni Nummentaustan alueella olisi pikaisesti päätettävä Mäntylän päiväkodin uudisrakentamisesta ja Metsolan koulun lisärakentamisen tarpeesta nykyisille tonteille.

Myös Ojamon alueen oppilaat ja opettajat tarvitsevat asianmukaiset ja terveelliset tilat koulunkäyntiin. Ojamon koulun remonttia on siirretty jo aivan liian pitkään, nyt olisi aika toimia. Ojamo-Vappula on Lohjan nopeimmin kasvavaa aluetta, jonka koulut ja päiväkodit ovat 70-luvulta eivätkä vastaa tämän päivän tarpeita.