Ihan yksin…

”Ihan yksin” on Suomen Kuvalehden jutun otsikko vuodelta 2007, jutussa käsitellään lasten mielenterveyshäiriöitä. Johdannossa todetaan että lasten mielenterveyshäiriöt ovat lisääntyneet hallitsemattomalla vauhdilla, ja että joka kymmenes lapsi tarvitsisi psykiatrista apua. Artikkelia varten haastatellut ammattilaiset olivat todella huolissaan lasten ja nuorten psykiatrisenhoidon riittävyydestä ja kokivat istuvansa aikapommin päällä. Ennakoivia resursseja oli lamavuosina leikattu rajusti neuvoloista, päiväkodeista, kouluista ja terveydenhuollosta, eikä niitä laman jälkeenkään palautettu. Näiden leikkausten seurauksena paineet olivat kasvaneet todella suuriiksi erikoissairaanhoidossa. Hyksin lasten ja nuorten sairaalan ylilääkäri Haukkamaa totesi omassa haastattelussaan että ”Mielenterveyshäiriöt ovat yleisyydeltään sitä luokkaa, että on kyse kansantaudista”.

Liki kymmenen vuotta myöhemmin mikään ei ole muuttunut, ainakaan lehtien otsikoista päätellen. Tämän viikon uutisista löysin isoilla kirjaimin kirjoitetun otsikon ”Masennus on lyhyessä ajassa noussut kansantaudiksi, nuoria joutunut masennuksen takia eläkkeelle ennätysmäärä”, ja viime vuonna lyötiin kaikki entiset ennätykset. Neljä nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle joka päivä masennuksen ja käyttäytymisenhäiriön vuoksi, suurin osa heistä ilman minkäänlaista työhistoriaa. Yhteiskunnalle tästä kaikesta aiheutuu valtavat kustannukset sekä eläkemaksuina että menetettyinä tuloina. Alle kolmikymppisenä eläkkeelle jäävän menetetyn työpanoksen arvo on 1,5 milj. euroa. Tämän päivän nuoret aikuiset ovat 90-luvun laman lapsia.

Jokaisen eläkepäätöksen takana on myös inhimillinen tragedia, nuoren ihmisen elämäntarina. Tarinoita on varmasti yhtä monta kun on nuoriakin, mutta yhteisiä tekijöitä löytyy varmasti jokaisesta tapauksesta, eikä niistä pienimpänä varmastikaan ole lapsena ja nuorena koettu yksinäisyys ja turvattomuus. Turvaverkot ovat olleet näiden nuorten kohdalla kovin hatarat, jos sellaisia on edes ollut. Yhteiskunnallinen verkosto on päällekkäisyyksistä huolimatta kovin pirstaleinen ja sinne on aivan liian helppo pienen ihmisen hukkua. Vanhemmat ovat ehkä ulkoistaneet oman vastuunsa lapsistaan yhteiskunnalle, ja yhteiskunta on omalta osaltaan jakanut vastuun niin monelle taholle, ettei sitä tunnu olevan enää kellään.

Surullinen tosiasia on sekin että yksinäisyyden, kaltoin kohtelun ja kiusaamisen aiheuttamiin traumoihin ei ole olemassa ihmepilleriä eikä hyväksyviä ja rakastavia vanhempia voi mikään korvata.  Tutkimuksia, selvityksiä ja toimenpideohjelmia aiheesta on arkistot, tutkimuslaitokset ja virkamiesten pöytälaatikot pullollaan. Kaikkeen tähän selvittelyyn on käytetty valtavasti aikaa ja rahaa sekä luotu sivutolkulla ehdotuksia toimenpiteistä joihin tulisi ryhtyä, mutta ikävä kyllä teot ja toimet tuntuvat vuosi vuoden jälkeen jäävän seminaariohjelmien ja juhlapuheiden tasolle.

Syyt ja seuraukset ovat siis tiedossa, joten olisiko nyt seminaarien ja juhlapuheiden sijaan aika tehdä jotain konkreettista? Panostetaan jälkihoidon sijaan ennaltaehkäisyyn ja oman tontin vartioimisen sijaan poikkihallinnolliseen yhteistyöhön. Edellisen laman kaltaisia virheitä joissa leikattiin perheiden, lasten ja nuorten palveluista ei saa kiristyvästä kunta- ja valtiontaloudesta huolimatta tehdä. Toimivat ja riittävät kunnalliset palvelut ovat jokaisen kuntalaisen oikeus, myös lasten ja nuorten, meidän aikuisten tehtävä on huolehtia siitä että tämä myös toteutuu.

Asia näyttäisi olevan myös presidentti Niinistön tiedossa kun hän puhui asiasta viikolla THL:än seminaarissa jossa käsiteltiin nuorten syrjäytymistä. Puheessaan hän peräänkuulutti yhteistä vastuun ottamista ja kantamista nuorten syrjäytymisenehkäisyssä. Olen samaa mieltä presidentin kanssa, yhteiskunnalla ei kerta kaikkiaan ole varaa olla panostamatta lasten ja nuorten hyvinvointiin, niistä säästöistä maksetaan aivan liian kallis hinta. Aikapommi siis tikittää edelleen, nyt on viimeinen hetki ryhtyä sanoista tekoihin tämän inhimillisen ja yhteiskunnallisen tragedian korjaamiseksi ja pitää huolta siitä ettei ketään jätetä ihan yksin.