Keväisiä mietteitä

Laitoin tunnetun laulun sanat mielessäni uusiksi ja uutta sanoitusta mukaillen olen sitä mieltä että maailmaa ei aina sittenkään pyöritä mani, vaan että maailman paras ja tehokkain pyörittäjä onkin ihan tuiki tavallinen mami. Tämä tulee mieleen kun katselee naisia kotona, työssä, kaupassa, päiväkodeissa, kouluissa tai esimerkiksi erilaisten urheilupaikkojen katsomoissa kannustamassa ja huoltamassa jälkikasvuaan. Perhe, koti, työ ja lasten harrastukset, näiden ympärillä pyörii useimman äidin arki.

 Ei siis ole ihme jos minun, ja ainakin monen pienen lapsen silmin katsottuna näyttää siltä että äidit pyörittävät koko maailma. Monen äidin mielestä tunne voi tosin olla ihan päinvastainen, ainakin itsestäni on usein tuntunut siltä että muut ja muiden tarpeet pyörittävät liian usein elämääni. Tämä tunne oli arkipäivää varsinkin silloin kun omat lapset olivat ihan pieniä. Äitinä, ja nykyään myös isoäitinä olemisen iloja ja suruja tulee pohdittua usein, ja syvällisemmin uppoudun näihin mietteisiin yleensä näin toukokuussa kun on aika valmistautua äitienpäivän viettoon.

Äitiys on elinikäisen oppimisen malliesimerkki parhaimmasta ja haastavimmasta päästä, siinä onnistumiset ja epäonnistumiset kulkevat enemmän tai vähemmän sujuvasti mukana elämän jokaisena päivänä, eikä tästä ”elämän korkeakoulusta” valmistu koskaan.  Jokainen päivä ja lapsi on erilainen, ihan kuten jokainen äitiyskin. Äidiksi kun tullaan ja kasvetaan monella eri tavalla. Aina kun kuvittelet osaavasi, niin kohtaat uuden haasteen. Lapsi on oiva kasvattaja ja opettaja vanhemmilleen, samoin lapsenlapset isovanhemmilleen. Ikuista oppimista tämä äitinä oleminen siis, paljon se ottaa mutta onneksi antaa vielä enemmän. 

Vanhempana pääsee tarkastelemaan monia asioita ihan uudesta näkökulmasta, tästä yhtenä esimerkkinä koulumaailma. Omalta kohdaltani voin todeta että vajaa vuosi koulun vanhempainyhdistyksessä on avannut omia silmiäni koulujen tilanteesta enemmän kuin 12 vuotta valtuutettuna. Valtuustossa talousarviota tehdessä puhutaan yleensä miljoonista, joten niissä väännöissä hämärtyy helposti ne todelliset eurot jotka ovat yksittäisen koulun ja opettajan käytettävissä.

Päätöksenteossa keskustelua hallitsevat opetustuntien määrät ja luokkakoot. Koulujen ahtaat ja huonokuntoiset tilat herättävät yleensä keskustelua vasta sitten kun home ja muut ongelmat räjähtävät silmille. Mutta näiden lisäksi vähintään yhtä suuri ongelma näyttäisi kouluissa olevan opetusmateriaaleihin sekä opetuksessa tarvittavien laitteiden hankintaan käytettävät määrärahat. Kun näitä euroja lähtee avaamaan yksittäisen koulun, oppilaan ja opettajan osalta, huomaa hyvin pian että ne jääneet pahasti jälkeen tästä päivästä. Miten ikinä voimme kuvitella että pysymme oppimisen huippumaana, jos lapset opiskelevat tämän päivän koulussa 70-luvun välineillä? Liitutaulu on kyllä ihan käyttökelpoinen vielä tänä päivänäkin, mutta tekniikan hurja kehittyminen on tuonut mukanaan paljon uusia tuulia myös koulumaailman. Näiden uusien tuulien toivoisi puhaltavan myös kaikissa Lohjan kouluissa, ja vieläpä tasapuolisesti. Täältä Ojamon suunnalta ja äidin silmin katsottuna näin ei ikävä kyllä ole asian laita.