Koulujen lakkauttamisista ja hoiva-alan palkoista

Mielestäni oli surullinen valtuuston kokous 21.4.2021, kun Nummenkylän ja Pullin koulut valtuusto päätti lakkauttaa. Tosin Pullin koulu sai jatkoaikaa, kun vastaan ottava Mäntynummen koulu olikin huonossa "hapessa".

Olin myöskin havainnut, että ilmassa oli vaalikikkailua. Oli myöskin yllättäviä poissaoloja, koska varavaltuutettuja oli yllättäen paljon paikalla. Mikähän mahtoi pelottaa?

Kukin puolue "taaplaa" tyylillään tietenkin.

Paljon on puhuttu juhlapuheissa, että pidetään maaseutu asuttuna, mutta sehän unohtui monelta valtuutetulta kun äänestivät kuitenkin koulujen lakkauttamisen puolesta.

Kaikki on tietenkin tapahtunut päätöksissä oikein, mutta puheet ennen kokousta, että olen pienten koulujen säilyttämisen puolella heittikin häränpyllyä joidenkin valtuutettujen kohdalla.

Harmillinen tappio, ehdotukseni yhdellä äänellä Pullin koulun kohdalla, ja kahdella äänellä Nummenkylän koulun kohdalla.

Ilmassa oli vaalikikkailua ja yllättäviä poissaoloja.
En tiedä ajattelevatko koulujen lakkauttajat lainkaan sitä, että Lohjalle on tulossa tunnin junayhteys Helsingistä Turkuun ja Lempolaan saattaa tulla asemakin? Jos juna-asema tulee Lempolaan, sen myötä asukasmäärä kasvaa, ja silloin Pullin koulua tarvittaisiin jatkossakin.

OLEN seurannut terveydenhoidon ja hoivapalvelujen palkkoja. Mielestäni palkat ovat jääneet jälkeen, eivätkä vastaa vaativaa työtä.

Juuri tuli TV:stä uutisissa, että kätilöt ovat alkaneet irtisanoutua työstään entistä enemmän. Samoissa uutisissa kerrottiin heidän lähtöpalkkansa olevan 2600 euroa kuukaudessa, ja heillä on takanaan 4,5 vuoden koulutus.

Eikö kätilön työ ole niin vaativaa, että surkeaan epäkohtaan tulisi puuttua, ja tehdä korjaus.

"Herätys.""

Kirjoittaja on Lohjan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja (vas.), kunnallisneuvos.