Vappupuhe, Lohjan tori 1.5.2026

Rakkaat ystävät, ihanaa, että teitä on saapunut paikalle niin runsaslukuisasti. Tässä vapusssa on parasta te kaikki, tämä hyvä ilma, mutta myös se, että tämä on lopultakin viimeinen vappu, jota joudumme juhlimaan Petteri Orpon ja Riikka Purran johtamalla hallituskaudella.

Nyt ilma on lämmin, mutta edeltävät kolme vuotta kyyti on ollut kylmää. On vaikeaa ruveta kertaamaan kaikkia leikkauksia ja heikennyksiä, joita kaikkein pienituloisempien ja kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevien suomalaisten elämän hankaloittamiseksi on tehty. Niitä on vaikea kerrata siksi, että leikkauksia on hallituksen track record -listalla jo niin paljon, ettei kaikkia pysty näin äkkiseltään edes muistamaan. Leikkausuutisista on tullut niin elimellinen osa arkea, että hallituksen viimeisimmät kehysriihipäätökset ovat tuntuneet jo vaaleja edeltävältä jäähdyttelyltä. Tämä siksi, että tällä kertaa päätettiin leikata vain 400 miljoonan edestä.

Karkeasti jakaen tuo 400 miljoonaa tekee reilut 70 euroa vuodessa per suomalainen. Paitsi että näinhän tuo summa ei jakaudu. Tämä hallitus on päättänyt kohdentaa leikkaukset kerrasta toiseen samoihin ihmisryhmiin – kaikkein pienituloisimpiin. Kun valtiovarainministerimme julisti viime eduskuntavaalien alla, että pienituloisimpien etuuksista leikkaaminen ei meille perussuomalaisille käy, on valtiovarainministeri totetuttanut tätä lupausta leikkaamalla pienituloisimpien tukien lisäksi pienituloisille tärkeitä palveluita, korottanut palvelujen asiakasmaksuja ja nostanut esimerkiksi arvonlisäverotusta, joka rokottaa suhteellisesti eniten pienituloisimmilta.

Leikkauksia on perusteltu työllisyydellä, lupasihan pääministerimme jopa satatuhatta uutta työpaikkaa tällä hallituskaudella. Ajatus siis kai oli, että kun vailla työtä eläminen tehdään mahdollisimman kurjaksi, sieltä sitten noin vain ja suit sait pompahdellaan työelämään. On myös puhuttu pohjoismaisen työvoimapolitiikan tuomisesta Suomeen. Tämä voisi olla jopa ironista ottaen huomioon sen, että pohjoismainen hyvinvointimalli on maailmankuulu siitä, kuinka sen kantava ajatus on, että kaikkien kansalaisten hyvinvointi on investointi, joka luo tasa-arvoa, turvallisuutta ja talouskasvua. Ja sen sisällään pitämä pohjoismainen työvoimamalli lähtee siitä, että työvoimaviranomaisilla on laajat resurssit laadukkaasti tukea työtöntä kohti työllistymistä samalla, kun työtä hakevalla on riittävä toimeentulo ja sen tuottama hyvä työkyky. Mutta vaikka tämä olisikin ironista, on se ennen kaikkea surullista, sillä hallituksen suomalaisversiossa on kyse elämän kurjistamisesta, jonka tuhannet suomalaiset ovat joutuneet arjessaan kokemaan.

Ennen eduskuntavaaleja Kokoomus kuvasi, että sosiaaliturvan täytyy olla kuin trampoliini. Siis jotain sellaista, joka auttaa sen varaan joutuvaa ponnistamaan sosiaaliturvalta pois – ehkä jonnekin korkeammalle. Ehkä tämä on pohjoismaista ihannetta rehellisempi tai kuvaavampi sille mallille, jota hallituksemme on leikkauspoliitikallaan toteuttanut. Kuvaavampi siksi, että trampoliineja on monenlaisia. Esimerkiksi meidän pihastamme löytyvä trampoliini on erittäin hyvä esimerkki hallituksen ihannetrampoliinista, koska siitä puuttuu kokonaan turvaverkko. Muuten, jos sellaiselta ensi vuonna putoaa ja lyö takaraivonsa kiveen, on köyhien omaisten parempi säilyttää ruumista kotona, koska vainajan säilytyksestäkin joutuu muuten maksamaan.

Työllisyyden lisäksi hallituksen valitseman talouspoliittiikan linjan toinen tärkeä peruste oli valtiontalouden saattaminen tasapainoon ja velkaantumisen lopettaminen. Varmaan te kaikki olette kuulleet mainittavan, että nämä hallituksen valitsemat toimenpiteet ovat välttämättömiä ja niille ei ole vaihtoehtoja. Ja jos näin ei toimita, seuraus on EU:n talouden tarkkailuluokalle joutuminen.

Aivan maaliin näissä tavoitteissa ei kuitenkaan ole päästy huomioiden se, että valtiontalouden vuosittainen alijäämä on yli tuplaantunut viimeisen kolmen vuoden aikana. Tai huomioiden se, että viime vuonna valtionvelkaa otettiin enemmän kuin koskaan ennen. Tai huomioiden sen, että sinne tarkkailuluokallehan sitten jouduttiin. Tai huomioiden sen, että sadantuhannen uuden työpaikan sijasta meillä on lähes satatuhatta uutta työtöntä.

Miksi tähän on tultu? Hallituksen vastaus on se, että lukuisat kriisit maailmassa ja sen aiheuttama maailmantalouden epävarmuus on iskenyt kovaa ja ennakoimattomasti. Tämä on aivan totta. Mutta sitten täytyy kysyä, miksi hallitus ei ole reagoinut näihin kriiseihin ja reivannut talouspolitiikkansa viritystä toiseen asentoon, jotta iskut eivät olisi niin kovia? Vastaus tähän kuultiin viimeksi viikko sitten pääministerin haastattelutunnilla: ilman hallituksen tekemiä talouden tervehdyttämistoimenpiteitä tilanne olisi vielä huonompi. Hallituksen valitsemalle talouspolitiikalle ei ole vaihtoehtoja. Haastattelutunnilla paikalla olleilta toimittajilta olisi kuitenkin toivonut jatkokysymyksen: miksi ei ole vaihtoehtoja?

Niin, miksi ei ole vaihtoehtoja? Ja toisaalta, miksi tätä kysymystä ei edes esitetä, vaan pääministerin hokema vaihtoehdottomuudesta vastaanotetaan politiikan ja talouden toimituksissa vastuullisuutena ja ikään kuin jonain luonnonlakina?

Ehkä siksi, että hallituksen valitsemille toimille on Valtiovarainministeriön siunaus. Kyllähän niiden silloin täytyvät olla juuri niitä parhaimpia mahdollisia toimenpiteitä.

Taloustiedettä voi lähestyä kahdesta eri näkökulmasta, mikrotaloudellisesta ja makrotaloudellisesta. Valtiovarainministeriö ei ole tutkimuslaitos eikä ministeriön käyttämillä laskentatyökaluilla ole mahdollisuutta huomioida päätösten makrotaloudellisia vaikutuksia erityisen kattavasti. Kun hallitus päättää poistaa suojaosan toimeentulotuesta, tukee valtiovarainministeriön laskentatyökalut tätä toimenpidettä, koska viivan alla näkyy suora ja välitön säästö toimeentulotukimenoissa. Näin käy, kun asioita arvioidaan niiden mikrotaloudellisesta näkökulmasta. Mutta kyllähän arkijärkikin sanoo, ettei tästä voi syntyä säästöä valtiontalouden kokonaisuus huomioiden.

Jos päätöksiä pohdittaisiin makrotaloudellinen näkökulma keskiössä, pohdittaisiin sitä, kuinka tuo raha, joka toimeentulotukeen turvautuvalta leikataan, on pois ruokakaupan kassasta ja sen jälkeen siellä Salen kassalla työtä tekevän palkkapussista. Ja kuinka se raha sieltä ohjautuisi Linnanmäelle, kun Salen kassalla työskentelevällä yksinhuoltajalla olisi lopultakin mahdollisuus viedä lapsensa huvittelemaan.

Kun hallitus leikkaa vähäosaisilta, ei se ainoastaan leikkaa pois vähäosaisen kulutusmahdollisuuksia vaan samalla se leikkaa pois myös sen synnyttämät kerroinvaikutukset. Jo aivan keskimääräinenkin niinsanottu finanssipoliittinen kerroin tuottaa tuloksen, että nykysuhdanteessa hallituksen leikkaukset ovat pikemminkin lisänneet alijäämää ja sen tuottamaa velkaantumista kuin hillinneet sitä. Kehysriihen ehkä vähiten huono päätös olikin kompostinkyttääjien virkojen lakkauttaminen. Kun identiteettipoliittisessa kiimassa lakkauttaa virat, joita ei ole olemassakaan, ei tule synnyttäneeksi uutta työttömyyttä.

Tämä vaihtoehdottomuuden politiikka on samalla valikoivaa vaihtoehdottomuutta. Kun ei ole muuta vaihtoehtoa kuin leikata toimeentulotuella kituuttavan suojaosat, ei sama logiikka päde yhteiskuntamme hyväosaisiin. On välttämätöntä leikata toimeentulotuesta samaan aikaan, kun on välttämätöntä antaa ministerille yli tuhannen euron veronkevennykset. Ja sitten, kun perustelut hyväosaisten rikastuttamiseksi loppuvat, niitä keksitään.

Hyvä esimerkki tästä on se, kuinka Kokoomuksessa perustellaan miljardiluokan veronkevennystä yhteisöveroon. Perustelu on kyllä hyvin vakuuttava. Se menee joteensakin näin: kun verotusta nostetaan, verotulot alkavat lopulta vähentyä, koska korkea verotaso tappaa taloudellisen toimeliaisuuden. Kun verotusta puolestaan lasketaan, syntyy talouskasvua. Näin verotulot itse asiassa kasvavat sen ansiosta, että veroprosenttia lasketaan.

Mikä tässä oli keksittyä? Keksittyä on väite siitä, että yhteisöveroprosenttia laskemalla syntyisi kuin taikaseinästä talouskasvua, jonka ansiosta myös verokertymä kasvaa. Viime vuosien kovin talouskasvu on nähty 2000-luvun alussa, kun yhteisöveroprosentti oli 29. Nyt hallitus laskee veroa 18 prosenttiin. Kun veroa viimeksi alennettiin vuonna 2014, tutki Valtion taloudellinen tutkimuskeskus alennuksen seuraukset: kasvuvaikutuksia ei käytännössä ollut, mutta veronalennus valui yritysten osakkeenomistajien osinkoihin, pääosin ulkomaille. Perustelut tälle lahjalle osakkeenomistajille eivät siis kestä merivettä, mutta toisaalta kaikki keinot sallittakoon, jotta vaalirahoittajat saadaan palkittua.

Talouspolitiikan mantra on ollut vaihtoehdottomuus ja jottei valitusta vaihtoehdottomuuden linjasta lipsuttaisi, on puolueiden välille sovittu tulevien vaalikausien varalle velkajarru. Sen esiaste on ensi vaalikaudelle sovittu sopeutustavoite. Omaa puoluettani kohtaan on tullut aika tavalla syytöksiä populismista ja vastuuttomuudesta. Siis syytöksiä siitä, ettei muiden puolueiden sopimaan noin 10 miljardin sopeutustavoitteeseen suostuttu sitoutumaan, vaikka on kuitenkin sitouduttu EU:n alijäämämenettelyn eli tämän tarkkailuluokan tuomiin velvotteisiin. Väite on, että sumutamme äänestäjiä, kun emme sitoudu noin 10 miljardin sopeutustavoitteeseen, mutta sitoudumme kuitenkin EU:n asettamiin vaatimuksiin. No avataan tätä.

Ensinnäkin, EU:n kautta tulevat vaatimukset tulevat olemaan velvoittavia johtuen siitä, että hallitus on meidät tarkkailuluokalle ajanut. Tämä velkajarru ja ensi vaalikauden sopeutustavoite on sen sijaan aivan puolueiden itsensä vapaaehtoisesti päättämä ja sopima.

Toiseksi, EU:n kautta tulevaa sopeutusvaadetta ei summaltaan eikä luonteeltaan edes tiedetä vielä, vaan uusi hallitus tulee neuvottelemaan siitä aikanaan komission kanssa. Se kuitenkin tiedetään, että tuo EU:n sopeutusvaade ei ole kaavamainen eikä myöskään yhtä iso kuin se, mihin muut puolueet ovat jo vapaaehtoisesti sitoutuneet. Komission kanssa käytävissä neuvotteluissa huomioidaan talouden sen hetkinen suhdanne ja muut olosuhteet. Puolueiden sopima malli on joustamaton riippumatta siitä, mitkä tulevat olemaan suhdanteet ja todellinen talouden kantokyky.

Kolmanneksi, puolueiden sopima sopeutussumma on siis joka tapauksessa EU:n vaatimuksia suurempi, mutta lisäksi se on summana täysin epärealistinen. Tuo noin kymmenen miljardia on sovittu nettosopeutukseksi. Mitkään kasvutoimet tai vastaavat, jotka eivät saman vaalikauden aikana näy Valtiovarainministeriön laskemalla tavalla viivan alla, eivät tule kysymykseen. Päinvastoin, jos satsataan vaikkapa uuteen aikuiskoulutustukeen, joka olisi äärimmäisen tärkeää tekoälyn muuttaessa tulevaisuuden työtä, lisää tällainen investointi sopeutustaakkaa jostain muualta vielä tuon noin 10 miljardin päälle. Samoin täytyy tehdä, jos vaikkapa haluttaisiin palauttaa suojaosat toimeentulotukeen, asumistukeen ja työttömyysturvaan. Jo pelkkä 10 miljardia itsessään on yli kaksi kertaa enemmän, kuin mitä nykyhallitus on sopeuttanut. Tämä uusi sopeutusrevohka on tehtävä vielä nykyhallituksen leikkausten päälle, joko leikkaamalla, tai korottamalla veroja tai korottamalla asiakasmaksuja.

Viime aikoina olemme saaneet lukea uutisjuttuja, joissa muiden puolueiden taustavaikuttajat ovat nimettöminä lausuneet, ettei sovitusta oikeasti tulla pitämään kiinni – ilmeisesti sen jälkeen, kun heille on lopultakin selvinnyt, mitä on tullut mentyä velkajarrussa sopimaan. Vasemmistoliittoa syytetään haihattelusta ja reaaliteettien ymmärtämättömyydestä, kun emme sitoudu muiden puolueiden hyväksymään sopimukseen. Samalla jämäkkyyspisteitä saavat ne puolueet ja poliitikot, jotka sopimukseen nimensä kirjoittivat, mutta jo nyt ovat siitä rimpuilemassa takaoven kautta ulos. Kuka tässä oikeasti on haihattelija, ymmärtämätön tai populisti?

Valtiontalous ja kasvavin osin myös kuntien talous on kyllä oikeasti ajettu järkyttävän huonoon tilaan. Miten Vasemmistoliitto laittaisi taloutta kuntoon? Vastaus on aika yksinkertainen. Jostain syystä tällä hallituksella ja lukuisilla sen edeltäjillä on ollut ideloginen vimma alentaa verotusta varsinkin tulohaitareiden yläpäässä ja välittämättä siitä, minkälaista vahinkoa aiheutetaan samalla ihmisille, kulttuurille ja luonnolle. Tämän viimeisimmänkin kehysriihen tiedotustilaisuudessa valtiovarainministeri Purra ylpeili sillä, kuinka vaikeista päätöksistä huolimatta kokonaiveroastetta pystyttiin edelleen painamaan aikaisempaa alemmaksi.

Mainitsinkin jo, että viime vuosien korkeinta talouskasvua meillä oli 2000-luvun alussa. Jos meillä nyt olisi sama kokonaisveroaste kuin tuolloin, olisi valtiontalous itse asiassa tälläkin hetkellä tasapainossa. Tuntuuko siltä, että verottaja näännytti sinut tai vanhempasi tuolloin hengiltä? Ei minusta ainakaan siltä tunnu. Tapettiinko talouskasvu ja yritteliäisyys? No ei, päinvastoin kasvu oli silloin kovempaa kuin koskaan sen jälkeen on ollut.

Ja kyllä leikattavaakin löytyisi. Esimerkiksi ympäristölle vahingollisista yritystuista ei pystytty Rinteen-Marinin hallituskaudellakaan leikkaamaan käytännössä mitään, koska silloinen valtiovarainministeripuolue Keskusta vastusti kaikkia yrityksiin kohdistuvia leikkausesityksiä.

Ja tästä on hyvä palata vielä velkajarrusopuun. Sopimuksessa sovitaan vain sopeutuksen euromäärästä ja tämä määrä on sopeutettava keinoista riippumatta. Nyt on annettu ymmärtää, että äänestäjien kuluttajansuoja paranee, kun jokainen puolue joutuu vaalien alla kertomaan, millä keinoilla tämän summan sopeuttaisi ja äänestäjän valintamahdollisuus olisi tällä tavoin selkeä.

Mutta eihän tämä pidä lainkaan paikkaansa. Kun velkajarrussa sitoudutaan sopeuttamaan kymmenisen miljardia keinoista riippumatta, sitoudutaan sopeuttamaan käytännössä niillä keinoilla, mitkä muille hallituskumppaneille sattuvat sopimaan. Mitä oikeasti on sellainen äänestäjän kuluttajansuoja, jossa vaalien alla kerrotaan omia visioita, mutta sitten vaalien jälkeen tehdään sitten sellaisia leikkauksia, jotka muille sopivat? Eikö velkajarrusuomessa pitäisi pikemminkin kysyä, keiden mahdollisten hallituskumppaneiden tarjoamilla keinoilla kukin haluaa sopeuttaa?

Vasemmistoliitolta voi ja pitää sen sijaan kysyä suoraan. Ja velkajarrusta vapaan Vasemmiston vastaus pitää. Vasemmiston vaalilupaus tulee olemaan itse asiassa se Riikka Purran äänen lausuma vaalilupaus viime vaalien alla: pienituloisimpien etuuksista leikkaaminen ei Perussuomalaisille, anteeksi Vasemmistoliitolle, käy!

Vajaan vuoden päästä pidettävät vaalit ovat elintärkeät. Sillloin päätetään, halutaanko Suomi pitää tulevaisuudessakin pohjoismaisena hyvinvointivaltiona vai halutaanko se kurjistaa yövartijavaltioksi, jossa puolustus- ja turvallisuusmenoja kasvatetaan samalla, kun muita yhteiskunnan sektoreita ajetaan alas. Vasemmisto lupaa puolustaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota myös jatkossa. Eihän jäädä vaaleissa nukkumaan vaan äänestetään sen puolesta, että ihan kaikilla olisi tulevaisuudessa parempi olla täällä kotoSuomessa, jookos?

Hyvää vappua kaikille!