Vappupuhe Lohjalla 2022

Hyvät ystävät ja toverit Birgit

Tämä vappu vuonna 2022 on tuonut meidät taas uusien haasteiden eteen. Kahta tätä edeltävää vappua olemme juhlistaneet koronapandemian ja sen aiheuttamien rajoitusten varjostamana. Nyt pandemia on kuitenkin lopultakin laimennut lähemmäksi tilaa, jonka kanssa pystymme oppimaan elämään - kiitos laajan rokotuskattavuuden, oikea-aikaisten rajoitustoimien sekä omikron-virusmuunnoksen, joka raivasi tieltään aikaisemmat, vaarallisemmat virusmuodot. Pandemian niskan taittuessa jouduimme kuitenkin kohtaamaan uuden tragedian.

Elvi Sinervon kuuluisin sanoin: On vieras hävittänyt armaan maas. Vain koirat raunioita samoaa. Oi Ukraina! Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on aiheellisesti järkyttänyt ja huolestuttanut monia meitä suomalaisia, niin myös meitä lohjalaisia. Tämä sota on tullut osaksi arkeamme uutisten ja somekanavien kautta. Monet meistä olivat ehkä arjessaan unohtaneet, että sota on aina hirveä asia, jonka logiikka synnyttää käsittämättömiä julmuuksia kanssaihmisiä kohtaan. Tämä sota on tuonut sen meille näkyviin, koska näemme julmuudet hyökkäyksen kohteeksi joutuneen näkökulmasta.

Esimerkiksi Irakin sota näyttäytyi meille hyökkääjäosapuolen tiedotuskanavien kautta ja tämä tehokkaasti häivytti silmistämme sotatoimien julmuuden siviilien näkökulmasta. Toisaalta esimerkiksi Jemenin sota meille kaukaisena valtiona ei näy uutisvirrassamme, vaikka sota on vaatinut jo satojatuhansia kuolonuhreja – valtaosaltaan siviilejä. Mutta jos jotain myönteistä tämä sota on tuonut, se on tuonut meille itse sodan kokemattomille tietoisuuden sodan pahuudesta. Ja sitä kautta se on synnyttänyt ennennäkemättömän auttamisen halun meissä suomalaisissa ja solidaarisuuden sodasta kärsiville. Olen ylpeä meistä kaikista. Sota on synnyttänyt aiheesta myös huolta monissa meissä Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta tilanteessa, jossa rajanaapurimme käy hyökkäyssotaa toista rajanaapuriaan vastaan.

Hallituksemme onkin päättänyt vastata tähän turvallisuusuhkaan mittavilla panostuksilla uuden puolustusmateriaalin hankintaan, kertausharjoituksiin panostamiseen ja henkilöstömäärärahojen kasvattamiseen puolustusvoimissamme ja hyvä niin. Näyttää kuitenkin selvältä, että nämä toimenpiteet eivät monien kansalaisten mielestä ole riittävä tae sotilaallisen uhan torjumiseksi. Sodan käynnistyttyä tähän saakka kielteisesti sotilasliitto NATOn jäsenyyteen suhtautuneen kansan enemmistö on gallup-tulosten perusteella kääntynyt jäsenyyden kannattajaksi.

Tämä kansalaismielipiteen äkillinen muutos on näyttänyt kääntäneen myös kansanedustajien enemmistön mielipiteen NATO-jäsenyydelle myönteiseksi. Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että Suomi ilmoittaa NATOlle halukkuudestaan liittyä jäseneksi vielä tämän kuun aikana. Jos ja kun asialle on vahva kansan tuki, tämä on osoitus siitä, että demokratia meillä toimii. Kyseessä on kuitenkin päätös, joka vaikuttaa meidän ulko- ja turvallisuuspoliittiseen asemaamme pysyvästi. Ja samalla kyseessä on päätös, joka tehdään hyvin nopealla aikataululla, reaktiona nykyiseen muuttuneeseen tilanteeseen. Valitettavasti Suomesta ei löydy ketään sellaista asiantuntijaa tai tahoa, joka pystyisi varmasti sanomaan, onko liittoutuminen tai liittoutumattomana pysyminen meille parempi vaihtoehto, varsinkaan pitkällä aikavälillä. Emme voi tietää, millaiseksi Suomen ja Venäjän suhde tulevaisuudessa kehittyy pysyessämme liittoutumattomana, muttemme varsinkaan tilanteessa, jossa olisimme NATOn jäsen.

Emme voi myöskään tietää, millaiseksi NATOn ja Venäjän välinen suhde kehittyy tulevaisuudessa ja minkälaisen turvallisuushaasteen se mahdollisesti tuo meille mukanaan. Emme voi tietää myöskään, millaiseksi NATOn toiminta muuttuu ja mihin nämä muutokset meitä velvoittavat. Jotain kuitenkin tiedämme. Tiedämme ainakin sen, että NATOn sotilaallinen pelote asettaisi hyvin korkean kynnyksen Venäjälle hyökätä Suomen maaperälle. Kynnys hyökätä Suomeen on jo nyt huomattavan suuri.

Meillä on yksi Euroopan vahvimmista puolustuskalustosta ja reservistä. Ja meidän maanpuolustustahtomme on ainutlaatuisen korkea. Mutta tästä huolimatta kynnys liittoutuneena nousisi vieläkin korkeammaksi, koska taustalla olisi ns. viidennen artiklan takaama apu muilta jäsenmailta, mutta ennen kaikkea ydinasepelote. Toisaalta, jotta tästä tiedosta olisi meille hyötyä, meillä pitäisi olla tieto siitä, että Venäjällä olisi halukkuutta hyökätä nimenomaan tilanteessa, jossa päättäisimme jäädä NATOn ulkopuolelle. Venäjän nykyjohdon suhtautuminen NATOon on paranoidi. Vihollisena Venäjällä nähdään nimenomaan NATO, ei ainakaan tällä hetkellä itsenäinen Suomi.

Olemmeko siis varmasti paremmassa turvassa hyökkäykseltä, kun liittoudumme Venäjän vihollisekseen kokeman tahon kanssa? Ja toisaalta, tähän saakka Suomen pitkäaikaisena näkemyksenä on ollut, että maailma ei voi olla turvallinen paikka, jos ydinaseita ei maailmasta hävitetä tai vähintään poisteta niitä aktiivisesta laukaisuvalmiudesta. Liittymällä jäseneksi Suomi on nyt itse hakemassa turvaa ydinasepelotteesta. Sijoitettaisiinko noita aseita Suomen maaperälle? Hyvin todennäköisesti ei, koska ydinaseiden sijoittelulla ei ole merkitystä niiden käytön kannalta. Mutta on epäolennaista, sijoittuisivatko ydinaseet rauhan aikana Suomen maaperälle. Olennaista on, että Suomi on valmis hakemaan turvaa noista aseista, jotka ovat yksi vakavimmista uhista koko ihmiskunnalle.

Riski ydinaseiden käytöstä on nykyään suurempi kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen, sanovat kansainväliset tutkimuslaitokset. Haluammeko oikeasti olla osa tätä ongelmaa? Tiedämme myös, että NATO-raja vedettynä Suomen ja Venäjän väliin synnyttäisi pysyvän jännitteen rajalle. Tähän saakka tuo raja on ollut Venäjän näkökulmasta heidän kaikkein vakain ja turvallisin raja. Ja myös suomalaisten näkökulmasta kyseessä on ollut enemmänkin vain este, joka vaatii viisumia päästääkseen meidät nauttimaan Pietarin kulttuurielämyksistä tai tankkaamaan rajan takana halvempaa polttoainetta. NATO-jäsenyyden myötä tuo rajan luonne muuttuu. Kuinka paljon muuttuu, riippuu Venäjän ja NATOn suhteiden kehittymisestä tulevaisuudessa, ei niinkään meidän ja venäläisten välisten suhteiden kehittymisestä. Tämä on perintö, jonka joudumme jättämään varsinkin Itä-Suomessa asuville lapsillemme.

NATO-päätöstä ylipäätään ollaan tekemässä vanhempien ikäpolviemme tuen turvin. Nuoret eivät kyselyissä ole olleet jäsenyydelle yhtä myötämielisiä eikä heitä ainakaan ole kuultu asiassa sillä äänenpainolla, jolla pitäisi. Hallituksen eduskunnalle kaksi viikkoa sitten toimitettu turvallisuuspoliittisen selonteon päivitys oli alun perin tarkoitus olla selonteko, jossa turvallisuutta käsitellään laaja-alaisesti. Eduskunnan tällä hetkellä valiokunnissaan käsittelemä selonteko on kuitenkin ennen kaikkea NATO-selvitys. Tarvetta olisi kuitenkin ymmärtää turvallisuus laajempana käsitteenä. Uhkia aiheuttavat ympäristön tilan hälyttävä kriisi sekä myös sosiaalisen turvallisuuden rapautuminen, jos kaikki meistä eivät tunne tulleensa kohdelluksi reilusti yhteiskunnan toimesta. On tärkeää puuttua tarmokkaasti kaikenlaista syrjintää vastaan ja huomata, että sosiaaliturva sisältää jo itse sanassa turvallisuusulottuvuuden.

Kun hallituksemme päätti mittavasta lisäyksestä puolustusmenoihin ja Ukrainaan liityviin menoihin, sai päätös tukea myös oppositiopuolueilta. Kuitenkin oppositiojohtaja Petteri Orpo kiirehti välittömästi tämän jälkeen antamaan lausunnon, jossa tämän kaiken rahoittamiseksi Orpo vaati vastaavan rahasumman leikkaamista sosiaaliturvasta. Petteri Orpo vaatii siis kasvattamaan sotilaallista turvaa leikkaamalla sosiaalisesta turvasta. Valitettavasti tämä ei ole oppositioretoriikkaa vailla toteutumisen mahdollisuuksia. NATO-kannatus on nostanut myös pääoppositiopuolue Kokoomuksen ennennäkemättömään gallupkannatukseen nyt vuosi ennen eduskuntavaaleja. Jos nykykannatus realisoituu vaaleissa, ei ole epäselvää, mikä puolue on pääministeripuolue vaalien jälkeen. Äärimmäisen köyhyyden pois pitävä riittävä sosiaaliturva ei tuo turvaa ainoastaan yksittäiselle edunsaajalle vaan koko yhteiskunnalle, jos sillä pystytään ehkäisemään kansan kahtiajakautumista ja tilannetta, jossa esimerkiksi rikollisuus kasvaisi riittävien elinmahdollisuuksien muuten puuttuessa.

Vuoden päästä pidettävissä vaaleissa tullaan päättämään siitä, aletaanko edistää kansan kahtiajakautumista vai pyritäänkö sitä estämään. Palatakseni sotaan, on absurdi tilanne, jossa Suomi ja monet muut länsimaat tukevat ukrainalaisten puolustustaistelua aseistamalla joukkoja ja antamalla myös muuta aineellista apua, mutta samaan aikaan rahoittaa venäläisten hyökkäyssotaa jatkamalla energiaostojaan Venäjältä. On arvioitu, että pelkästään EU-valtioiden energiaostot Venäjältä ovat yli 600 miljoonaa euroa päivässä. Nykyiset Venäjälle asetetut kansainväliset pakotteet eivät suoraan estä sotatoimien jatkamista. Vain se, että lopetamme kokonaan venäläisen energian ostamisen, on nopeasti vaikuttava pakote.

Euroopan suurin venäläisen energian ostaja on Saksa, joka on hyvin riippuvainen maakaasusta. Tästä syystä EU ei ole pystynyt tekemään konkreettista päätöstä venäläisen energian tuontikiellolle. Suomi on jäänyt odottamaan tätä EU-tason ratkaisua, vaikka onkin ilmaissut, että Suomella olisi valmius ja halukkuus lopettaa venäläisen energian osto hyvinkin pikaisesti. Syyttävä sormi on täällä Suomessakin kohdistunut ennen muuta Saksan suuntaan, kun asia ei ole EUssa edennyt. Suomen oma ajatus omavaraisuuteen sähkön tuotannossa perustuu kuitenkin kasvaneeseen ydinenergian tuotantoon.

Päinvastoin kuin Saksassa, joka pyrkii luopumaan ydinvoimastaan kokonaan, Suomen strategiassa ydinenergialla on yhä suurempi rooli. Kotimaisessa keskustelussamme on kuitenkin jäänyt kokonaan vaille huomiota, mikä maa on maailman suurin ja lähes ainoa ydinpolttoaineen tuottaja. Kyseessä on Venäjä ja sen valtiollinen ydinvoimayhtiö Rosatom, joka yhtiö ylläpitää ja kehittää myös Venäjän ydinaseistusta. Esimerkiksi koko Loviisan ydinvoimayksiköt tuottavat sähköä Rosatomin tuottamalla ydinpolttoaineella. Ydinenergia ei ole rehellinen vastaus Venäjäriippuvuuden katkaisuun eikä myöskään energiaomavaraisuuteen. ”Ilmastonmuutos on suurin uhka ihmislajin selviytymiselle ja jo nyt uhka ihmisoikeuksille eri puolilla maailmaa.” Noin lausui YKn pääsihteeri Antonio Guterres.

Maasto on taas alkanut palaa Yhdysvalloissa, Etelä-Afrikka on kärsinyt ennennäkemättömistä rankkasateista ja niiden aiheuttamat tulvat ovat tappaneet satoja ihmisiä, Intiaan jo maaliskuussa saapuneet helteet uhkaavat yli miljardin ihmisen terveyttä. Tällä viikolla kotiimme tullut vieras Pohjois-Italiasta kertoi heidän tilanteestaan. Sadetta ei ole tullut lainkaan neljään kuukauteen. Tämä kaikki on esimakua siitä, mikä meitä voi odottaa, jos emme ryhdy ripeisiin toimiin.

Päästöt on pakko saada globaalisti laskuun jo tämän vuosikymmenen aikana. Muuten seurauksena on täysin ennalta-arvaamaton ketjureaktio, jonka takia ilmastomuutosta ei voida enää pysäyttää. Ja seurauksena tulevaisuus, joka on täysin ennalta arvaamaton. Ja seurauksena on olosuhteita, joihin on mahdoton ihmiskunnan ja lukuisien muiden eliölajien enää sopeutua. Ilmaston lämpenemisen pääsyy on fossiilisten energianlähteiden, kuten öljyn, kivihiilen, maakaasun tai vaikkapa turpeen käyttö energiantuotannon polttoaineena. Ilman niiden polttamisen lopettamista muutosta ei ole mahdollista pysäyttää.

Tuontikielto Venäläiselle energialle Eurooppaan olisi mahdollisuus Euroopalle välttämättömään vihreään siirtymään, uusiutuvilla lähteillä tuotettavaan energiatalouteen. Riskinä on kuitenkin nyt, että Venäjän fossiilisia polttoaineita korvataan muista maista hankittavalla fossiilipolttoaineilla kalliimmilla hinnoilla. Yhdysvallat on jo nyt luvannut tuottaa Saksalle maakaasua korvaavaa liuskekaasua, mutta erona on kalliimpi hinta ja kaasun tuottamiseksi tarvittava menetelmä, joka nostaa tällaisen kaasun päästöt perinteistä maakaasua korkeammaksi samalla, kun se tuhoaa porausalueiden ympäristön. Toisaalla, kun Venäjä ei saa myydyksi öljyään Eurooppaan, löytyy sille ostajia Euroopan ulkopuolisista maista.

Tällöin meille vapautuu ostettavaksi kalliimpaa öljyä muista öljyntuottajamaista, joista esimerkiksi Saudi-Arabia osallistuu brutaaliin sotimiseen Jemenissä. Saamme siis tilalle entistä kalliimpaa öljyä, joka sekään ei ole aina erityisen eettisesti tuotettua. Näyttää nyt pahasti siltä, että energianapanuoran katkaisu Venäjän suuntaan ei ole tie ilmastopäästöjen leikkaamiseen Euroopassa, jos vihreään siirtymään tarvittavat varat hupenevat yhä kalliimman fossiilienergian ostamiseen. Tarvitaan kiireesti sitovia EU-tason päätöksiä, jotka johtavat Euroopan oikeasti putoavien päästöjen tielle ja lopulta sitä kautta myös helpotukseen kansalaisille heidän nyt sietämättömän korkeissa energialaskuissaan.

Hyvät ystävät ja toverit, vappu on vuoden parhain päivä puhua työstä ja juuri tänä vappuna puhe työstä on hyvin ajankohtaista. Työelämän muutos Suomessa on hivuttautunut tilaan, jossa viikko sitten päättynyt Paperiliiton lakko UPM-yhtiötä vastaan oli pisin lakko Suomessa 70 vuoteen. Lakossa ei edes kiistelty palkankorotuksista. Vaatimuksien esittäjä tällä kertaa oli työnantaja, joka vaati lisää työpaikkakohtaisia joustoja. Tämä lakko oli konkreettinen esimerkki siitä, mihin paikallisen sopimisen lisääntyminen voi pahimmillaan johtaa. Paikallinen sopiminen toimii ja on aivan kannatettavaa, jos luottamus työnantajan ja -tekijöiden välillä on aidosti olemassa. Tosiasia kuitenkin on, että meillä on lukuisia työpaikkoja, joissa luottamusta työntekijöiden ja työnantajien välillä ei riittävästi ole.

Esimerkiksi UPMn kilpailija Metsä Groupin vastaavan tyyppinen sopimus syntyi ilman päivänkään lakkoilua. Molempia osapuolia tyydyttävä sopimus löytyi neuvottelemalla. UPMn johdolla vastaavaa sopimishalukkuutta ei löytynyt. Sopimukseen pääsemiseen johti lopulta se, että työntekijöiden taustalla oli perinteinen, vahva ammattiliitto ja työntekijöiden korkea järjestäytymisaste sen taakse. Yhä suurempi osa meistä työskentelee kuitenkin aloilla, joissa vastaavaa joukkovoimaa ei enää ole. Mitä enemmän työehdoista sopimista halutaan viedä työpaikkatasolle, sitä suuremmaksi kasvaa riski työnantajan saneluvallalle, jos minimiehdoista ei ole riittävästi sovittu ja jos riittävää luottamusta työnantajien ja -tekijöiden välillä ei ole.

Valitettavasti olemme täällä Suomessakin päätyneet monissa töissä tilanteeseen, jossa edes työn minimiehdoista on mahdotonta sopia ammattiliittojen avulla. Työsuhdekikkailulla koko työsuhdetta ei välttämättä teknisesti ole enää lainkaan olemassa, vaan työ teetetään perinteisen työsuhdeturvan ulkopuolella esim. pakkoyrittäjänä. Periaatteessa työnantajaa ei tällöin ole, mutta sellainen kuitenkin käytännössä on määräämässä työn suoritustavasta ja siitä saatavasta korvauksesta. Nämä annetut ehdot on hyväksyttävä sellaisenaan, muuten seurauksena on, että työ ja korvaus sen tekemisestä katkeaa saman tien.

Todellisen yrittäjyyden tarjoamaa vapautta työn tekemisen tapaan ja siitä saatavaan hintaan ei ole olemassakaan. Tällainen työn muuttaminen pakkoyrittäjyydeksi ei ole vierasta meillä Lohjallakaan. Esimerkiksi paikallislehtemme jaetaan nykyään tilaajille työllä, joka on kaunopuheisesti nimetty freelancertyöksi. Työnantaja määrää jakelureiteistä maksettavan palkkion ja muu vastuu jää yksin jakajan vastuulle: jos lähetys katoaa, tämä on jakajan korvattava. Jos kerrostalon avaimet katoavat, koko talon lukkojen uudelleensarjoitus on jakajan korvattava. Jos jakaja sairastuu, hän on loppupelissä itse vastuussa löytämään itselleen sijaisen. Mitään sairasloman palkkaa hän ei luonnollisesti myöskään saa. Kun työnantaja ei enää myöskään vastaa eläketurvasta, ei sitä myöskään työnantaja omista korvauksistaan pysty asiaankuuluvasti hoitamaan. Seurauksena on tulevaisuus, jossa meillä on yhä suurempi eläkeköyhien joukko, jotka joutuvat elämään yhteiskunnan toimeentuloturvan tukemana sen sijaan, että eläisivät työstänsä kertyneellä eläkkeellä.

Meille sanotaan, että paikallinen sopiminen ja lisääntyvä joustavuus työn teettämisen ehdoissa ovat avain siihen, että yhä useammalla on jatkossa mahdollisuus työllistyä. Mutta olemmeko oikeasti valmiita maksamaan siitä tällaista hintaa? Meillä Suomessa oli 1970- luvulle asti työsopimukset, joissa määriteltiin miehille ja naisille samasta työstä eri palkat – luonnollisesti niin, että nuo sopimuspalkat olivat miehille suurempia. Tästä luovuttiin noin 50 vuotta sitten, kun Suomi sitoutui Kansainvälisen työjärjestö ILOn samapalkkaisuussopimukseen. Kuitenkin vielä 50 vuoden kuluttuakin olemme yhä tilanteessa, jossa sukupuolen määrittämät palkkaerot ovat todellisuutta. Tällä hetkellä hoitajat käyvät oikeutettua työtaisteluaan palkkauksensa korjaamiseksi. Palkka ei tällä hetkellä ole oikealla tasolla suhteessa työn vastuullisuuteen, vaativuuteen, kuormittavuuteen ja tärkeyteen. Eikä palkkaus ole myöskään oikeudenmukainen suhteessa vastaavan koulutustason vaativiin miesvaltaisiin aloihin.

Minä olen Länsi-Uudenmaan hyvinvointivaltuutettuna hoitajien uusi työnantaja ensi vuoden alusta alkaen. En halua vastuulleni työkenttää, jonka tekijät eivät ole tyytyväisiä työehtoihinsa. Enkä halua vastuulleni työkenttää, jolle on jatkuvia vaikeuksia löytää riittävää määrää työntekijöitä, kun palkkaus ei ole houkutteleva. Olemme itse valtuutettuina päättäneet varsin kilpailukykyisestä palkkauksesta Hyvinvointialueen johtajalle ja myös reiluista luottamushenkilöpalkkioista meille päättäjille. Kuntatyönantajan vastuulla onkin nyt hoitaa kuntoon myös itse suorittavan työn palkkaus. Ja tämän jälkeen valtiolla on vastuu kompensoida hyvinvointialueille palkkakustannusten nousu, jotta emme koskaan joutuisi tilanteeseen, että palvelutarjontaa jouduttaisiin rajoittamaan henkilöstömenojen nousun seurauksena.

Hoitajien palkkojen korjaus ei kuitenkaan ole riittävä vastaus varsinkin julkisella puolella tehtävän, usein naisvaltaisen palvelutyön ehtojen ja palkkauksen korjaamiseksi. Ylihuomenna tiistaina alkaa yli 80 000 työntekijän lakko, joka sulkee kouluja ja päiväkoteja Suomen kymmenessä suurimmassa kaupungissa. Etenkin varhaiskasvatuksen työntekijöiden tilanne on järkyttävä. On ilmeisesti ajateltu, että koska työ lastemme kanssa on itsessään niin paljon antavaa, ei siitä työntekijälle tarvitse enempää maksaa. Seuraus tästä on jatkuva henkilöstöpula ja riittämättömyyden tunne, kun lapsen yksilölliselle kohtaamiselle ei ole aikaa. Yksityisten vientialojen työtä arvostetaan rahallisesti, koska se tuo euroja kansantalouteen. Mitäpä, jos myös varhaiskasvatuksen työ ymmärrettäisiin tästä samasta näkökulmasta – vientialojen työtä tukevana?

Varhaiskasvatuksen työntekijä mahdollistaa lapsen subjektiivisen oikeuden turvalliseen kasvamiseen ja oppimiseen, mutta samalla tämä työntekijä mahdollistaa työpäivän vientituloja tuottavalle paperikoneen hoitajalle. Vastaavia alipalkattuja esimerkkejä vientialoja ja elinkeinoelämää tukevista työtehtävistä julkisessa palvelutyössä on lukuisia. Ehkä maailman suurin ja nopein elämäntason nousu on Suomemme nousu kehitysmaasta maailman korkeimman elämisen tason tarjoavaksi yhteiskunnaksi. Tämän on meille mahdollistanut kaksi asiaa: vientiteollisuus ja sen motivoituneet työntekijät sekä ajatus universaalista hyvinvointiyhteiskunnasta, joka tarjoaa hyvinvointia meille jokaiselle lompakon paksuudesta huolimatta.

Meillä ei ole varaa rapauttaa kumpaakaan näistä hyvinvointimme kivijaloista. Natalia, oi kuuletko? Soi yössä rakentajain laulut jo He palaavat ja silloin vapaa on taas Ukraina! Haluan toivottaa hyvää vappua, onnellista elämää, työtä ja toimeentuloa ihan meille jokaiselle, kiitos