Vappupuhe Lohjalla 2014

Hyvät toverit, ystävät ja rakkaat elämänpolun kanssakulkijat!

Vapaa vappupäivä täyttää tänään 70-vuotta Suomessa. Onnea meille kaikille!

Hauskaa ja antoisaa työn juhlaa ja sydämellisesti hyvää vappua kaikille! Perinteitä kunnioittaen ja vaalien, me työväki, olemme kokoontuneet tänne torille juhlistamaan työn ja välittämisen merkitystä. Vapun sanoma on edelleen ajankohtainen. Työ ja sen merkitys ihmiselle, tasa-arvon ja rauhan rakentaminen sekä solidaarisuuden viljeleminen, ovat yhteiskunnan ja demokratian keskeisiä peruspilareita. Ihmisten keskinäinen vastuunotto kuuluu edelleen vahvasti suomalaiseen arvoon. Suomalaisen työn ja isänmaallisen pääoman vastuunkantajia tarvitaan nyt jos koskaan enemmän.
Me suomalaiset olemme aina olleet sitkeitä selviytyjiä. Pystymme katsomaan eteenpäin tekemällä työtä. Ja tällä ankaralla työllä olemme aina löytäneet uuden tien, joka on ollut kansakunnan parhaaksi. Kansanvallalla ja voimalla on vaikeinakin aikoina löytynyt yhteinen tahto ja ponnistusten tuotokset on jaettu kaikkien osallisten kesken. Kohtuuton osa tehdyn työn antimista ei pidä kuulua kenellekään. Vain siten osallisuus ja yhteispeli yhteiskunnan hyväksi voi toimia.

Kevään kehysriihen leikkaustoimet painottuvat aiempaan enemmän sosiaalietuuksiin. Se vaikeuttaa eritoten kaikkein pienituloisempien kansalaisten elämää. Leikkausten kohdistuminen vähempiosaisten kukkarolle on arvovalinta. Leikkaukset tai veronkorotukset olisi voitu tehdä toisinkin. Nyt puuttui poliittinen tahto ja kansalaisten oikeuksia on poljettu pahasti. 2,3 miljardin euron sopeutustoimista suurin osa eli 1,6 miljardia tehdään jo ensi vuonna. Leikkaukset eivät luo kasvua. Suomessa ei ole opittu 90-luvun lamasta. Tämän päivän hallituksen päätökset pitkittävät vaikeita aikoja Suomessa.
Erikoistutkija Pekka Sauramo Palkansaajien tutkimuslaitokselta sanoo, että leikkauspolitiikalla on kielteisiä vaikutuksia työllisyyteen, kansalaisten ostovoimaan ja yleiseen talouskehitykseen. Esimerkiksi eurokriisimaissa leikkauspolitiikan pitkittämä taantuma on pahentanut velkaongelmaa. Ja näin voi käydä Suomessakin.

Juuri nyt tulisi kantaa erityishuolta työllisyydestä. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan Suomessa oli 325 000 työtöntä helmikuussa; 33 000 enemmän kuin viime vuonna. Työpaikkoja on kuitenkin tarjolla vain 15 000. Ne, jotka sanovat, että työttömät ovat laiskoja, eivät tiedä tavallisen suomalaisen arkea.
Kysyn, missä on yhteisöveroalennusten lupaamien tuomien hyötyjen ja työpaikkojen kasvu?! Työttömyys ja ennenkaikkea pitkäaikaistyöttömyys on vain pahentumassa. Isoja voittoja tuottavat yritykset irtisanovat työntekijöitään, kierrättävät tulojaan veroparatiiseihin eikä ahneudella näy olevan loppua.
Me tarvitsemme isänmaallisen pääoman peräänkuuluttamista ja moraalisia vastuunkantajia. Hyvä esimerkki tästä vastuunkantajasta on menestyvä suomalainen pelifirma Supercell. Yritys on ilmoittanut julkisesti, että haluaa osallistua suomalaisen yhteiskunnan ja hyvinvoinnin ylläpitoon. Meidän kansalaisten tuleekin omilla valinnoilla tukea sellaisia yrityksiä, jotka maksavat asianmukaisesti voitostaan verot ja avoimesti vaihtavat sekä ilmoittavat verotietoja.
Peräänkuulutan myös kuntien ja kaupunkien vastuuta tässä asiassa. Lohjankin tulee hankinnoissa ja ostopapalveluissa boikoitoida vapaamatkustajia.

Nuorisotyöttömyys on kuitenkin ehkä vaikein asia, vaikka viimeaikaiset luvut näyttävät kääntyneen laskuun. Nuorissa on tulevaisuus, sanotaan - ja siksi nuorten täystyöllisyyden tukeminen tulisi olla meillä ykkösasia. Lohjan kaupunki satsasi nuorisotyöttömyyteen 400 000 euroa ja se tuotti tulosta. Kuitenkin vain hetkellisesti. Siksi meidän tulee tehdä uusi satsaus nuoriin ja tulevaisuuteen.

Työllisyyspolittiikka tulisi olla elvyttävää, jotta saataisiin lisää työtä. Tavoitteena tulee olla kasvua ja työllisyyttä tukeva ratkaisu. Tulisi turvata palkkojen ostovoimaa ja se tuo yritysten talouteen ennakoitavuutta riittävän pitkällä aikajänteellä.
Työoikeuksia tulee ajaa EU:n tasolla vahvasti. On tärkeää että irtisanomisuojaa tulee parantaa ja eritoten se koskee Suomea. Lisäksi alipalkkauksen kriminalisointi ja ay-liikeen kanneoikeus ovat erittäin tärkeitä työoikeusasioita joita tulee vaatia.

Työttömyys on Suomen suurin ongelma ja se on suurimmaksi osaksi rakenteellinen ongelma. Työttömyys jakaa tuloja kaikista eniten.

Tuloerot ovat sekä talouspoliittisia että sosiaalisia. Leikkauspolitiikka lisää heikomassa asemassa olevien sosiaaliturvan heikkenemistä. Se on arvovalinta, jossa vähätellään heikompien etujen turvaamista. Norjalainen tutkija ja ay-vaikuttaja Asbjörn Wahl sanookin, että tarvitaan työttömien joukko toimimaan "piiskana ja jarruna", jotta kilpailu säilyy. Tämän kehityksen tulee muuttua. Juuri työttömien oikeuksia työhön tulee vaatia työllisyyspolitiikalla.

Kunta kuntalaisille ja asunto jokaiselle. Kaavoituksessa ja rakentamisessa on huomioitava sosiaalinen vuokra-asuntojen tuotanto.
On huolehdittava siitä, että kuntalaisille, joilla ei ole mahdollisuutta omaan tonttiin ja asuntoon tai jotka eivät halua omistaa omaa asuntoa, turvataan kohtuulliset asumisoikeudet. Kaikkia väestöryhmiä tulee palvella tasapuolisesti.

Lohjalla ei ole rakennettu uusia vuokrakerrostaloja yli kymmeneen vuoteen.
Lohjan asukkaat tarvitsevat kipeimmin sopivan kokoisia kaksioita ja esteettömiä asuntoja. Lisäksi kuntaliitosten myötä sivukylien Sammatin, Nummi-Pusulan ja Karjalohjan vuokra-asuntojen kuntoa tulee tarkistaa. On tärkeää, että vuokra-asunnoille tehdään lain vaatimat korjaussuunnitelmat ja asuntoja ei päästetä rapistumaan.
Kaupungin tulee tehdä kartoitus kaikista alueista ja tonteista jotka soveltuvat vuokra-asumiselle.

Ympäristöllä on merkitystä, jotta seuraavilla sukupolvilla on mahdollisuus nauttia puhtaasta luonnosta ja saasteettomasta ympäristöstä. Meidän tulee tehdä tänään valintoja ja päätöksiä sen eteen, jotta se mahdollistuisi. Teollisuus on ottanut tehokkaasti ja innovatiivisesti käyttöön uusia energiamuotoja. Kaupungeissa ja julkisella puolella tulisi ottaa mallia teollisuuden innovatiivisista ratkaisuista.

Maailmassa tarvitaan rauhanvälittäjiä. On tärkeää, että on niitä maita jotka ovat liittoutumattomia. Heidän tehtävänä on toimia rauhan ja yhteistyön edistäjinä. Siksi Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana ja rauhan sekä diplomatian eturintamassa. Esimerkiksi Suomi liittoutumattona maana olisi hyvä rauhanneuvottelija ja sovittelija Ukrainan kriisissä.

Ajankohtaisena asiana on tietysti vajaan kuukauden kuluttua olevat EU-vaalit. Ihmiset kentillä puhuvat juuri tällä hetkellä, kannattaako EU-vaaleissa äänestää ja ovat kriittisiä sen suhteen. Ajatellaan, voiko oikeasti vaikuttaa. Sanon että voi vaikuttaa! Juuri nyt jos koskaan kannattaa äänestää! Poliittisilla voimasuhteilla on todella suuri merkitys ja niiden voimasuhteiden tuomat päätökset vaikuttavat suuresti meidän kaikkien elämään ja arkeen. EU-vaaleissa ääni annetaan poliittisille ryhmittymille. On erityisen tärkeää äänestää puoluetta jonka oma EU-ryhmä vaalii työtä, rauhaa, solidaarisuutta ja tasa-arvoa sekä valtaa ihmisille eikä pankeille. Meidän kaikkien kannattaa äänestää sosiaalisemman Euroopan puolesta.

Haluan sanoa tähän loppuun ajatuksen taiteen ja kirjallisuuden parista. Se on Katja Ketun kirjasta Kätilö. Kirjan lopussa henkilö kokee kaikkien vaikeiden tapahtumien jälkeen selviydyttyään niistä, että hän sai takaisin ihmisarvon ja kunnioituksen.
Tätä ihmisarvoa ja kunnioitusta haluan minäkin vaalia tekemällä työtä eriarvoistumisen ehkäisemiseksi.
Ihmisarvo, yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys, ovat työväen ja köyhän ihmisen asia ja voimavara, sekä työväenliikeen perinne. Työväenliikkeellä on edelleen paikkansa. Pitäkäämme juuriamme, yhteisöllisyyttä, välittämistä ja voimaamme yllä! Sillä voimalla ylläpidetään tulevaisuudessakin työläisyyden arvo, oikeudenmukaisuus tulonjaossa ja verotuksessa, ympäristön vaaliminen kestävyyden rajat huomioiden sekä sosiaaliturvan ja julkisten palveluiden arvo.

Toivotan hyvää Vappua ja kaunista kevättä meille tänne Lohjalle sekä koko rakkaaseen kotomaahan.

Kiitos!