Puhe Punaisten muistomerkillä Vappuna 2026

Hyvät kuulijat, toverit.

Seisomme tänään Vappuna täällä Lohjan vakaamaksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä – paikassa, jossa historia ei ole vain menneisyyttä, vaan hiljainen, painava muistutus menneistä ajoita. Maa jalkojemme alla kantaa muistoja ihmisistä, joiden elämä katkesi aikana, jolloin epätoivo, pelko ja toivo kietoutuivat yhteen.

Vuosi 1918 ja sitä seuranneet tapahtumat eivät syntyneet tyhjästä. Ne kasvoivat arjesta, jossa työläinen teki pitkää päivää, mutta leipä oli silti kortilla. Perheet elivät ahtaasti, tulevaisuus oli epävarma, ja kokemus epäoikeudenmukaisuudesta oli syvä.

Kun ihminen kokee, ettei häntä kuulla, ettei hänen työllään ole arvoa eikä hänen elämässään ole turvaa, syntyy epätoivo. Epätoivo on vaarallinen voima – se voi sytyttää toivon kipinän, mutta myös repiä yhteiskunnan rikki.

Tämä muistomerkki muistuttavat meitä siitä hinnasta, joka maksettiin, kun yhteiskunta jakautui liikaa. Kun ihmiset jäivät liian kauas toisista. Kun kuilu kasvoi niin syväksi, ettei sitä enää ylitetty sanoilla – vaan aseilla.

Mutta historia ei ole vain muistamista varten. Se on varoitus.

Tänään me elämme toisenlaisessa Suomessa. Meillä on hyvinvointivaltio, oikeuksia, mahdollisuuksia. Mutta meidän ei pidä sokaistua ajattelemaan, että epätoivo olisi kadonnut. Se on vain muuttanut muotoaan.

Nyt kun pienituloisilta leikataan, kun arjen turva heikkenee, kun ihminen joutuu laskemaan viimeisiä eurojaan lääkkeisiin tai ruokaan, syntyy jälleen hiljaista epätoivoa. Se ei ehkä näy barrikadeina tai kivääreinä – mutta se näkyy uupumuksena, syrjäytymisenä ja kokemuksena siitä, ettei omalla elämällä ole merkitystä.

Ja juuri tässä hetkessä historia kuiskaa meille: kuunnelkaa.

Kuunnelkaa niitä, joiden ääni on heikoin.

Katsokaa niitä, jotka jäävät varjoon.

Kysykää, mitä tapahtuu, jos annamme eriarvoisuuden kasvaa liian suureksi.

Me emme vain kunnioita täällä lepääviä, muistamalla heidän kohtaloaan. Me kunnioitamme heitä tekemällä parempia valintoja tänään. Ensi vuoden eduskuntavaaleissa on taas valinnan paikka. Äänestämällä voimme yhdessä muuttaa yhteiskunnan suunnan.

Yhteiskunnan mitta ei ole se, kuinka vahvat pärjäävät, vaan se, kuinka heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta.

Ja todellinen rauha ei synny vaikenemisesta – vaan oikeudenmukaisuudesta.

Olkoon tämä paikka meille muistutus:

ei vain siitä, mitä tapahtui,

vaan siitä, mitä ei saa tapahtua enää koskaan.