Monenlaisia lääkkeitä työurien pidentämiseen

Jouni Linden

Sen jälkeen kun nykyinen hallitus esitti työurien pidentämistä eläkeiän nostolla, on eri puolelta tulvinut ideoita miten työuria voitaisiin pidentää. Vähän aikaa sitten EK:n suunnalta ehdotettiin työurien pidentämistä vuosilomia lyhentämällä. Pitihän myös Perussuomalaisten kantaa kortensa kekoon.  Perussuomalaisten Täysmuutos-ryhmän mielestä yli 60-vuotiaiden palkkaa pitäisi pienentää, seuraavin perustein.  ”Monella ikääntyvällä henkilöllä on todellinen halu tehdä työtä, mutta työtahti ja jaksaminen eivät ole samaa luokkaa kuin nuorilla. Näin ollen iäkkäämpien työsuoritukset tuottonäkökulmasta eivät välttämättä ole nuorten taitajien tasolla”.

Ei noilla lääkkeillä työuria pidennetä, vaan viedään loputkin työhalut. Ikääntyville työntekijöille pitää ennemmin tarjota, heidän omaa työkuntoaan vastaavaa työaikaa. On työpaikkoja joissa on hyvällä menestyksellä kokeiltu järjestelmää, jossa ikääntyvillä on enemmän vapaata. Kun on sopivasti toipumisaikaa suhteessa työhön, niin sitä jaksaa pidempään tehdä.

Työuria voidaan oikeasti pidentää, vain työelämän laatua parantamalla. Liian moni menettää työkykynsä, liian aikaisin. Ennen kaikkea pidennetään työuria sieltä alkupäästä, eikä kadoteta nuoria pitkäaikaistyöttömyyden syövereihin.

Jouni Linden

Metalliliiton liittovaltuuston jäsen

Lisää kirjoituksia kotisivuilla