Vappupuhe 2024

Hyvät ystävät ja toverit, hyvää kansainvälistä työläisten juhlapäivää. Vapun perinne alkaa Yhdysvalloista noin 140 vuoden takaa, jolloin toukokuun ensimmäisenä päivänä järjestettiin laaja yleislakko, jossa vaadittiin kahdeksantuntista työpäivää. Tämän innoittamana myös Euroopassa alettiin nähdä laajoja mielenosoituksia, joiden taustalla olivat työväenluokan elinolot. Myös Suomessa lakkoiltiin 1900-luvun alussa kahdeksantuntisen työpäivän, mutta myös esimerkiksi yleisen äänioikeuden puolesta. 

Tuolloin lakkoiltiin, sillä poliittisilta johtajilta vaadittiin lakimuutoksia, jotka parantavat työehtoja, jotka vähentävät heikko-osaisuutta ja jotka lisäävät kansanvaltaa. Tämän päivän tulkinnassa puhuttaisiin poliittisista lakoista. 

Suomen hallitus on päättänyt lähteä rajaamaan tällaista oikeutta suomalaisilta työntekijöiltä ja ensi perjantaina Eduskunta päättääkin ns. työrauhalain hyväksymisestä. Hallitus on puolestaan ilmoittanut päättävänsä lain voimaantulosta itsenäisesti tämän jälkeen. 
Hallituksella on takataskussaan mittava lista erilaisia heikennyksiä työelämään liittyen, mutta rajoitukset lakko-oikeuteen se halusi saattaa voimaan ensimmäisenä ja kiirehtien. Syytä tähän voimme vain arvailla. Syytä voi vain arvailla siksikin, ettei Suomessa ole ollut viime vuosikymmeninä esimerkiksi poliittisia lakkoja juuri lainkaan ennen tätä kevättä. Poikkeuksena tätä ennen on ollut oikeastaan vain Sipilän hallitusta vastaan kohdistuneet mielenilmaisut.

Paljon on ollut puhetta poliittisista lakoista, mutta ehkä vähemmän myötätunto- eli tukilakkojen rajaamisesta. Pitäisi puhua enemmän! Osasta hallituspuolueista on annettu kuvaa, että kyseessä on vahvojen äijävaltaisten ammattiliittojen mafiamainen toiminta, jossa haetaan vain omaa etua ajattelematta seurauksia yhteiskunnalle. Ja juuri siksi tähän täytyy puuttua isolla kädellä.
Oikeasti kyse on kuitenkin tasa-arvosta ja solidaarisuudesta heikommassa neuvotteluasemassa olevia kohtaan. Kun vaikkapa Postin pienipalkkaisten – usein naisten – työehtoja oltiin polkemassa, ei postilaisten omat lakkotoimenpiteet auttaneet asiassa mihinkään. Inhimillisempi neuvottelutulos saatiin vasta, kun AKT tuli vahvemmalla lakkovoimalla apuun.

Tukilakoissa ei ole kyse itsekkyydestä vaan solidaarisuudesta. Ei Teollisuusliitto tai AKT tarvitse tukilakkoja. Niillä on neuvotteluvoimaa omasta takaa. Tukilakkoja tarvitsevat painostusvoimaltaan heikompien ammattiliittojen jäsenet. 
Otetaan kuvitteellinen esimerkki: varhaiskasvatuksen työntekijät lähtevät taistelemaan työehtojensa parantamisesta ja pyytävät työtaistelulleen tukea muilta liitoilta. AKT:n jäsenet päättävät osoittaa solidaarisuutta ja käynnistää tukilakon. Miksipä eivät näin silti tekisi, koska kyse on heidän lastensa hyvästä kasvatuksesta ja hoivasta. Ja siitä, että heillä ylipäätään on mahdollisuus lähteä itse töihin miettimättä, kuka huolehtii lapsista tällä aikaa. Näin asiat voisivat edetä vielä tänä päivänä, mutta ei pian enää sen jälkeen, kun hallitus on saanut toimeenpantua esityksensä.

Tukilakkojen rajaamisessa on siis vahvasti kysymys tasa-arvosta, mutta tukilakkojen rajaamiseen liittyen hallitus ei tehnyt esityksensä yhteydessä minkäänlaista arviointia esityksensä tasa-arvovaikutuksista. Eduskuntakäsittelyssäkään asiaan ei saatu riittävää vaikutusarviota, koska lakiehdotusten läpivientiä haluttiin kiirehtiä myös siellä hallituspuolueiden edustajien toimesta. Lopulta edustaja Aino-Kaisa Pekosen vaatimuksesta asiaa käsitellyt työ- ja tasa-arvovaliokunta taipui tilaamaan tasa-arvoasiantuntijoilta lausunnot. Mutta poikkeuksellisesti vain kirjallisesti, koska aikaa ei muka ollut normaaleihin kuulemisiin. Ja lopulta moni lausunnonantaja kieltäytyi tästäkin, sillä aikaa lausunnon antamiseen olisi ollut vain kaksi päivää. Ironista kyllä, valiokunta on siis työ- ja tasa-arvovaliokunta, mutta tasa-arvo unohtui käsittelystä lähes kokonaan. Ja ehkä vielä ironisempaa on se, että valiokunnan kokoomuslainen puheenjohtaja on myös Naisjärjestöjen keskusliiton puheenjohtaja. 

Hallituspuolueiden edustajat ovat nimittäneet tämän talven lakkoliikkeen demokratian vastaiseksi toiminnaksi. Hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. Eduskunnan, jonka kansa on vapaissa vaaleissa asioista päättämään valinnut. 
On totta, että hallituksella on päätöksilleen parlamaentaarinen tuki. Käsitys demokratiasta jää kuitenkin ohueksi, jos sillä käsitetään vain äänestäminen neljän vuoden välein ja sen jälkeen silmien ummistaminen tehtävien päätösten suhteen. Kyllä terveeseen demokratiaan kuuluu myös se, että kansalaisyhteiskunta ottaa kantaa, pitää meteliä ja tarvittaessa vaatii muutoksia päätöksiin vaalien välilläkin.
Jos demokratia on vain parlamentarismi, niin eihän niitäkään valtuuksia voi saada kertomatta äänestäjille, mitä aikoo tehdä. Puolueille tehtiin SAK:n toimesta kysely eduskuntavaalien alla koskien lakko-oikeuksia. Väite kuului: lakko-oikeus täytyy säilyttää vähintään entisellään. Väitteen kanssa yhtä mieltä olivat muunmuassa sellaiset puolueet, kuten Kristilliset, RKP ja Perussuomalaiset. Ainoastaan Kokoomus oli hallituspuolueista jokseenkin eri mieltä asiasta. Kaikki kunnioitus Kokoomuksen suoraselkäisyyttä kohtaan, mutta toisaalta ei Kokoomus saavuttanut vaaleissa yli 50 prosentin kannatusta. Itse asiassa lähes 80 prosenttia kannatusta tuli vaaleissa niille puolueille, jotka eivät halunneet puuttua lakko-oikeuteen.

Varsin erikoista on se, kun hallituspuolueista toistuvasti viestitään, ettei lakko-oikeuteen omien työehtojen puolesta puututa mitenkään – ikäänkuin lakkoilu esimerkiksi ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuutta vastaan ei olisi lakkoilua omien työehtojen puolesta. Eikö sitäpaitsi ole vielä jalompaa lakkoilla mm. tulevaisuuden työntekijöiden, kuten meidän lastemme työehtojen puolesta? Hallituksen ajamat muutokset työehdoista sopimisen tapoihin vaikuttavat työelämään nimenomaan pitkällä tähtäimellä.

Hallitus on nyt ryhtynyt työmarkkinaosapuoleksi itse ja päättänyt alkaa heikentämään työehtoja omin päätöksin. Samalla se on tehnyt päätöksen, jolla käytännössä kielletään lakkoilu hallituksen tekemiä päätöksiä vastaan. Onko lainkaan mietitty, että eihän työnantajaosapuolen enää koskaan kannata alkaa neuvottelemaan työehdoista työntekijäjärjestöjen kanssa, koska tällöin vaarana on työntekijöiden lakot vastalauseena heikennysesityksille. Sen sijaan kannattaa vain laittaa mieleisensä hallitus hoitamaan muutoksesta lakiteitse ja lakoilta suojassa. Tämä toki vain silloin, kun saadaan nykyisenkaltainen hallitus valtaan.

Suomessa ei ole enää aikoihin tarvinnut nousta barrikadeille, koska olemme onnistuneet synnyttämään maahamme ainutlaatuisen sopimisen kulttuurin. Asiat on voitu sopia niin, että kaikkien osapuolten näkemykset on tullut huomioitua sopimusta tehtäessä ja silloin niihin on myös sitouduttu. Mallia tähän on saatu muiden Pohjoismaiden kulttuurista.
 
Hallitus puolestaan perustelee lakko-oikeuden rajoituksia myös sillä, että lainsäädäntöä viedään kohti pohjoismaista käytäntöä. Kuten sanoin, vahvaa neuvottelemalla sopimisen kulttuuria on Suomeen omaksuttu nimenomaan muista Pohjoismaista. Ei Pohjoismaissa ole tarvinnut rajoittaa lakko-oikeutta lakiteitse. Näin on tarvinnut tehdä esimerkiksi itänaapurissamme, jotta kansalaismielipide ei häiritse diktatuuria. 
Ironista on myös se, että hallitus on nimennyt lakihankkeensa työrauhalaiksi. Ilmeisesti tässä yritetään nyt ratkaista hallituksen itse aiheuttamaa ongelmaa, mutta saavutetaanko sanelupolitiikalla lisää rauhaa? Nyt rajoitettavissa lakoissa puhutaan vain muutamista minuuteista per työntekijä keskimäärin, mutta samalla lisääntyy paine entistä suurempaan lakkoiluun työehtosopimusten yhteydessä. Ja paraneeko työilmapiiri muutenkaan? Tällä hetkellä sairaspoissaolot aiheuttavat 150 kertaa enemmän työpoissaoloja kuin lakot. Olisiko työtuntien lisäämiseksi kuitenkin ollut parempi panostaa työhyvinvointiin ja -ilmapiiriin kuin heikentää sitä? Kuten sanottua, Suomessa ei ole ollut tähän saakka mallia, jossa renkaat palavat kadulla. Rajoittamalla mahdollisuuksia laillisiin mielenilmaisuihin lisätään tilaa laittomuuksiin. 

Työrauhan lisäksi vappuna marssimme maailmanrauhan puolesta. Vappu on työn, rauhan ja kevään juhla. Tänään vappu tarjoaakin meille kevään kauneimmat kasvot. Maailmanrauha ei sen sijaan nosta samanlaista hymyä kasvoille.

Olin tässä samassa paikassa tasan kaksi vuotta sitten ja tasan samaan aikaan. Lainasin silloin puheessani Elvi Sinervon runoa, jonka reilu viikko sitten poisnukkunut, kansallisäveltäjäksemmekin  kutsuttu Kaj Chydenius sävelsi meidän kaikkien muistiimme: Soi yössä rakentajain laulut jo
He palaavat ja silloin vapaa on taas Ukraina!

Reilu pari kuukautta Venäjän hyökkäyksen jälkeen toiveet olivat vielä korkealla pikaisesta rauhasta. Nyt, reilun parin vuoden jälkeen voidaan todeta, että toiveet pikaisesta rauhasta olivat liian optimistisia. Venäjällä ei ole mitään tarvetta eikä pakotetta lopettaa sotimista. Lännen talouspakotteet eivät ole purreet lainkaan niin, kuin alun perin luultiin. Sodan jatkumista pidetään jopa elinehtona Putinin hallinnon vallassa pysymiselle. 
Rauha voittaa lopulta aina, mutta toistaiseksi hyvät vaihtoehdot sen saavuttamiseksi puuttuvat. Ukraina haluaa rauhan, johon sisältyy miehitettyjen alueiden palauttaminen ja turvatakuut siitä, ettei Venäjä enää toistamiseen tule rajan yli. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Ukraina tarvitsee lisää sotilaallista tukea.

Viikon sisällä kuultiin toinenkin suru-uutinen Suomesta. Teatteriohjaaja ja monien Chydeniuksen sävelten tulkitsija Kaisa Korhonen on kuollut. Kenen joukuissa seisot? Kenen lippua kannat?
Ukrainan kohdalla Suomi ja monet länsimaat ovat esimerkillisesti puolensa valinneet. Kannamme Ukrainan lippua. 
Samaan aikaan Israel saa jatkaa Gazan asukkaiden tappamista ja näännyttämistä ilman, että raakaa sodankäyntiä minkään virallisen tahon puolesta tuomitaan. Kansalaismielipide on kuitenkin jo puolensa valinnut. Ylen tuoreen kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista ei hyväksy Israelin sotatoimia. Sotiminen tuomitaan yli puoluerajojen perussuomalaisia lukuunottamatta. Samaan aikaan esimerkiksi yhdysvaltalaisissa yliopistoissa on käynnistynyt sotimista vastustava mielenosoitusliike, joka hakee vertaistaan Vietnamin sodan vastaisesta liikehdinnästä.

Mutta mitä tekee Suomen valtio? Ei mitään. Sen sijaan, että viattomien naisten ja lasten kuolemaa kyntävä sotiminen tuomittaisiin, sitä tuetaan jatkamalla asekauppaa Israelin valtion kanssa. Puolustusvoimat perustelee asejärjestelmien hankkimista Israelilta niiden laadukkuuden takia. Laadun tae on ollut muunmuassa se, että Israel on saanut testata asejärjestelmiään käytännössä miehittämillään alueilla kenenkään häiritsemättä.

Toisin kuin Venäjän raakuuksien, Israelin raakuuksien estäminen olisi helppoa. Siihen riittäisi vain, että me länsimaat vetäisimme pois tuen Israealin johdolta. Aivan samoin kuin Venäjällä, sodan jatkuminen on ainut tae päämisteri Netanjahaun ja hänen äärioikeistolaisen hallituksensa vallassa pysymiseen. Avainasemassa on Yhdysvallat, jonka tuesta Israel on täysin riippuvainen. Mutta samoin kuin Suomessa, valtiojohto siellä toimii toisin kuin laaja kansalaismielipide haluaa. Sotiminen nykyisellä tavalla loppuisi samana päivänä, kun Yhdysvallat sitä vaatisi.
Sen sijaan Yhdysvallat toimii päinvastoin. Juuri viikko sitten maa päätti uudesta miljardien arvoisesta aseavusta Israealille. Jotenkin surkuhupaisaa on, että tämä päätös tarvittiin sen vastineeksi, että senaatin rebublikaanienemmistö suostui aseapuun Ukrainan tukemiseksi. Yhdysvallat aseistaa Isrelia hyökkäykseen voidakseen auttaa Ukrainaa puolustautumaan.

YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:n varajohtaja Heli Uusikylä kutsui Gazaa maailman vaarallisimmaksi paikaksi tällä hetkellä. Ihmisiä ei kuole ainoastaan luoteihin ja pommituksiin, vaan heitä kuolee myös tauteihin ja siihen ettei alueella ole enää toimivaa terveydenhuoltoa. Mittava nälänhätä uhkaa väestöä lähiviikkoina, ellei ruoka-apua aleta saada laajemmin perille. Yhdysvallat on rakentamassa rannikolle väliaikaista satamaa ruokakuljetuksia helpottamaan, mutta edes tästä ei ehkä saada helpotusta, koska ruoka-avustuksilta puuttuu jakelija. Tätä tehtävää piti hoitaa World Kitchen -avustusjärjestön, mutta se joutui vetäytymään alueelta kokonaan Israelin armeijan murhattua seitsemän sen kansainvälistä avustustyöntekijää.

Sotiminen Gazassa olisi siis helppoa lopettaa. Kuitenkin pysyvä rauha saavutetaan vain juurisyihin puuttumalla. Sotiminen ei alkanut viime lokakuussa Hamasin raa´asta hyökkäyksestä Israelin alueelle. Jo sitä ennen pelkästään viime vuoden aikana yli 200 palestiinalaissiviiliä tapettiin länsirannalla siirtokuntalaisterroristien toimesta. 
Pysyvän rauhan saavuttaminen tarvitsee apua rauhanvälittämiseen. Linjapuheessaan presidentti Stubb kertoi pyrkivänsä rakentamaan Suomesta rauhanvälityksen suurvaltaa. Olisipa hienoa, jos myös hallitukssemme haluaisi olla tukemassa tätä tavoitetta. Mutta ei, oikeusministeri Leena Meren päätöksellä hallitus päätti lakkauttaa kaikki valtionavustukset aivan kaikilta rauhanjärjestöiltä. Suomalaiset rauhanjärjestöt ovat kasvattanneet rauhantyön osaajat ja toimineet valtion kumppaneina käytännön rauhantyössä. On ikävää, että yli sadan vuoden perinne rauhanjärjestötyössä halutaan nyt uhrata perussuomalaisen identiteettipolitiikan alttarilla.  

Se ei ole johdatusta, se ihmisten tekoa on, ja ihmisten käsissä on päättää, onko se muuttumaton, minkä hyväksi tehdään työtä, minkä takia edistytään ja pääoma vaiko kansat on veljet keskenään. Lauri Siparin runo Kaj Chydeniuksen säveltämänä ja Kaisa Korhosen tulkitsemana kiteyttää olennaisen. 

Myös Euroopan syrjäkylässä nimeltä Lohja kutsutaan äänestäjiä vaaliuurnille kesäkuussa. Äärioikeistolainen politiikka ei ole nostanut suosiotaan vain Suomessa, vaan kyseessä on yleiseurooppalainen ilmiö. Tulevissa europarlamenttivaaleissa povaillaankin vaalivoittoa äärioikeistolaisille puolueille. Mennään kaikki joukolla vaaliuurnille ja äänestetään nämä gallupit kumoon. Mutta sitä ennen on aikaa nauttia tästä ihanasta vappusäästä ja toistemme seurasta. 
Hyvää vappua teille kaikille!