Oikeuden mukainen Suomi, kaikille ei harvoille
Toisen asteen opiskelun muuttuminen maksuttomaksi ja oppivelvollisuuden pidentyminen on parasta mitä on tapahtunut pitkään aikaan. Toivottavasti se kantaa hedelmää tulevaisuuteen. Aina puhuttu että Suomessa kaikilla on mahdollisuus opiskella, mutta se ei ole pitänyt paikkaansa.
Saadaanko nyt nekin nuoret liikkeelle, joilla on taitoa ja kykyä mutta joiden kohdalla taloudellinen epävarmuus on vähentänyt uskallusta lähteä opiskelemaan peruskoulun jälkeen pidemmälle. Erilaiset taustat ja olosuhteet vaikuttavat yllättävän paljon, vaikka olisi hyvät ja lahjakkaat peruslähtökohdat opiskeluun. Vastustus uudistukseen on ollut aikamoista välillä, onko se pelkoa järjestelmän muuttumisesta oikeudenmukaiseksi kaikkia kohtaan? Pelko siitä, että ns. parempien perheiden lapset eivät pääsekään keskiarvoillaan helposti opintielle.
Vaikka on uhkakuvia siitä, kuka maksaa viulut, pitää muistaa että se jakautuu useammalle opiskeluvuodelle, ja on se hyvä erityisesti pienituloisille perheille, kun ei tarvitse esimerkiksi sitä kallista läppäriä tai kirjallisuutta miettiä. Valtio on luvannut tukea siinä prosessissa kuntia. Mielellään veroja maksan senkin vuoksi.
Loppukevennys: täällä mielipidepalstalla on ollut erilaisia eläinkunnan vertauksia. Lampaista olen ajatellut, että niistä saa lämmintä ja pehmeää ihmisille. Voisi miettiä lampaiden elämää, yhteisöllisyyttä elää laumassa ja jakaa toisillekin. Elävät sovussa vaikka laitumella on valkoisia ja mustia, on sinne muutama harmaakin eksynyt.
Jukka Seger