Syyskokouksen 2016 julkilausuma
Vasemmistoliiton Lohjan osasto piti syyskokouksen 27. lokakuuta. Kokousta puhutti mm. miten potilaiden kulkeminen onnistuu keskustan terveyskeskukseen. Kaikilla ei ole omaa autoa ja he ovat siten julkisten liikennevälineiden varassa. Mikä mahtaa olla keskustan terveyskeskuksen kohtalo jatkossa, koska se tulee varmaan ruuhkautumaan, sillä suljetuissa terveyskeskuksissa kävi paljon potilaita. Miten on mahdollista, että valtuusto päätti äänestyksen jälkeen sulkea Mäntynummen ja Virkkalan terveysasemat? Vasemmistoliiton valtuustoryhmä vastusti yksimielisesti em. päätöstä, kun taas mm. useat Virkkalassa ja Lohjan asemalla asuvat valtuutetut olivat sulkemisen kannalla. Eli mitä he ajattelivat äänestäessään - todennäköisesti eivät mitään? Mäntynummen ja Virkkalan terveysasemien kiinteistöt ovat vielä hyvässä kunnossa. Äänestystulos oli 36–15 rakennusten tyhjentämisen puolesta.
Kokouksessa pidettiin tunnin junayhteyttä Lohjalta Helsinkiin tarpeellisena, kuten sen toi esille myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson Lohjan vierailulla 3. syyskuuta. Hän piti tärkeänä, että panostetaan myös raideliikenteeseen, eikä suosita vain maantieliikennettä. Tunnin junan kannalle, joka tarkoittaa Helsinki-Lohja-Salo-Turku -reittiä, on saatu eri puolueiden edustajia ja tietenkin myös Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä. Joten toivotaan sen toteutuvan.
Lohjan Vasemmsiston syyskokous