Rauhaa ja rakkautta

Pitkästä aikaa pääsemme viettämään vappua yhdessä kokoontuen ja marssien. Vappu on mitä suurimmassa määrin kansainvälinen työn juhlapäivä. Työ on suomalaisille merkityksellinen, se on merkki kuulumisesta tähän yhteiskuntaan.

Suomea on näinä vuosikymmeninä rakennettu yhdessä ja sitä on rakennettu sopimalla, ei sillä että se revitään rikki. Elämme lakkojen kevättä ja sopu näyttää olevan kaukana. Ammattiyhdistysliikkeen saavutukset työelämän ehtoihin, joita nykyään pidämme itsestäänselvyytenä, eivät ole tulleet minään huomenlahjana vaan yhteisellä yhteiskuntavaikuttamisen liikkeellä, aktiivien joukkovoimalla.

Työelämään tarvitaan turvaa, ei heikennyksiä ja epävarmuutta. Työllä on tultava toimeen ja jokainen työ on arvokasta. Meidän kaikkien tehtävänämme on tehdä lujasti töitä sen eteen ettei ihmisarvoa ja työntekijöiden oikeuksia poljeta. Nämä asiat on syytä muistaa juhlapuheiden jälkeen valojen sammuttua ja nämä ovat mitä suurimmassa määrin arvokysymyksiä.

Vappuna marssitaan solidaarisuuden, inhimillisyyden, demokratian ja rauhan puolesta. Emme saa unohtaa kaltaisiamme aktiiveja ympäri maailmaa. Siellä missä tänä päivänä ihmisarvo ei ole minkään arvoinen, missä diktatuuri vaientaa sinut. Lopullisesti.

Tämä päivä on myös päivä jolloin maailmalla käytävien sotien uutisoinnista on tullut osa arkea. Sodan rumat julmuudet ovat valtapolitiikkaa ja niiden uhrit ovat viattomia siviilejä. Maailman kriisit ovat syventäneet yhteisöllisyyttämme, auttamisen halu on hädän hetkellä ollut valtavaa. Ketään ei saa jättää. Heikommasta on aina pidettävä huolta.

Yksi yhteisen Suomen valteistamme on se että hyvinvointivaltiona meillä on vahvat tarpeelliset rakenteet jotka kantavat myös kriisien aikana. Siihen tarvitaan raudanlujat arjen ammattilaiset.

Toivotan kaikille oikein hyvää ja inhimillistä, aatteellista Wappua.

Kirjoittaja on pääluottamusmies JHL, Lohjan kaupunki.

#lohja #vappu #jhl #vasemmisto